Kivistön kovan onnen kauppakeskusta rakentavan Lehto Groupin johtaja: Hankkeen viivästyminen ei liity yhtiön taloudelliseen tilanteeseen
2
Apulaiskaupunginjohtaja Tero Anttila toteaa Kivistön kauppakeskuksella olleen turhan huono onni. Asukkaat ovat syystäkin pettyneitä. Sami Kuusivirta
Katso isompi kuvaKaupunki on tuonut joitain palveluita väliaikaisiin tiloihin. Kivistön Topaasiaukiolle on saatu nuorisotila ja kirjasto. Sami Kuusivirta
Hanke: Kivistöläisten piti saada kauan odotetut palvelut tänä vuonna.
Kivistössä on totuttu odottamaan. Alun perin vuonna 2020 valmistuvaksi suunnitellun kauppakeskuksen aikataulua on rukattu monta kertaa uusiksi. Ja rukataan jälleen.
Vielä hetki sitten kauppakeskuksen ensimmäisen vaiheen kerrottiin valmistuvan vuoden 2022 loppuun mennessä.
Noin viikko sitten, 21. maaliskuuta hankkeen toteuttamisesta vastaava Lehto Group Oyj tiedotti kauppakeskuksen valmistumisen siirtyvän. Uusi arvioitu valmistumisaika on alkusyksy 2023.
Yksi kauppakeskuksen tulevista vuokralaisista on HOK-Elanto. Kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen on hyvin harmissaan. Hän muistuttaa HOK-Elannon osallistuneen hankkeen kilpailutukseen yhdessä Keskon kanssa.
– Olisimme mielellämme rakentaneet kauppakeskuksen, mutta hävisimme kisan Lehdolle.
Karjalainen on erityisen harmissaan asukkaiden puolesta.
Tällainen yllätys olisi saanut jäädä tulematta.
HOK-Elannon Jyrki Karjalainen
– Kivistössä on odotettu palveluja pitkään. Tällainen yllätys olisi saanut jäädä tulematta. Viimeisin tieto on, että kauppakeskus saadaan valmiiksi syksyksi 2023, mutta riittääkö sekään. Onneksi edes uusi Alepamme on valmistumassa Kivistöön aikataulussa.
Vantaan kaupunkiympäristön apulaiskaupunginjohtaja Tero Anttila toteaa Kivistön kauppakeskuksella olleen turhan huonoa onnea. Asukkaat ovat hänen mukaansa syystäkin pettyneitä.
– Kaupunki on pyrkinyt kehittämään aluetta. Väliaikaisissa tiloissa toimii tällä hetkellä joitain kaupungin palveluja, kuten kirjasto ja nuorisotila.
Kivistön kauppakeskuksen viivästymisen syynä ovat Lehto Group Oyj:n toimitusjohtajan Juuso Hietasen mukaan yksinomaan tiedotteessa mainitut rakennepuolen suunnitteluvirheet. Hankkeen viivästyminen ei liity yhtiön taloudelliseen tilanteeseen.
Lehto Group Oyj tiedotti 24. maaliskuuta alkavansa muutosneuvottelut, joilla tavoitellaan vuodelle 2022 yhteensä noin kolmen miljoonan euron säästöjä. Säästöjä on haettava, sillä helmikuussa julkaistun tilinpäätöstiedotteen mukaan Lehto Groupin viime tilikauden tulos oli 32 miljoonaa euroa tappiollinen.
Tilinpäätöstiedotteessa kerrotaan myös, että Lehto Group Oyj:llä on meneillään ja alkamassa joitakin toimitilaurakoita, joiden myyntihinta on kiinteä ja joiden kannattavuuteen rakennusmateriaalien hintojen merkittävä nousu vaikuttaa heikentävästi myös vuoden 2022 aikana.
Hietanen korostaa, ettei Kivistön kauppakeskus ole yksi niistä. Hän muistuttaa Lehdon olevan vain hankkeen toteuttaja.
Lehto voitti kauppakeskushankkeen kaupungin järjestämässä kilpailutuksessa, mutta myi sen myöhemmin sijoitusyhtiö Erikoissijoitusrahasto eQ Liikekiinteistöille. Sijoitusyhtiö solmi Lehdon kanssa sopimuksen keskuksen rakentamisesta.
– Kauppakeskusta rakennetaan heidän rahallaan, ei meidän, Hietanen tiivistää.