Muusikko PK Keräsen aamu alkaa neljänä päivänä viikossa kello 10 aamukahveilla työhuoneella ja sen jälkeen harjoitellaan noin kello 15–16 saakka. Kohta treeni jää kuitenkin vähemmälle, sillä legendaarinen suomalaistrio 22 Pistepirkko aloittaa keikkailun perjantaina 1. huhtikuuta.
22 Pistepirkko palasi usean vuoden pituiselta tauolta syksyllä 2019, jolloin nähty "testikiertue" oli kitaristi-solisti Keräsen mukaan menestys.
– Ihmeellistä oli, että joka paikassa oli ihmisiä, jotka näkivät bändimme ensimmäistä kertaa. Nuoret, juuri baari-ikään tulleet, tulivat silmät kiiluen sanomaan, että teillä on mielettömän hieno bändi. Se vetää hiljaiseksi, sillä se ei ole mitenkään itsestään selvää, että tällaisten reilusti viisikymppisten ukkojen rokkitrio on teinien mielestä cool bändi. Se on ihan mahtavaa!
Vuoden 2019 kiertue oli testi siitä, pystyykö yhtye palaamaan yhteen välirikon jälkeen. Vuonna 2015 jäi levykin kesken, kun veljekset PK Keränen ja Asko Keränen eivät enää pystyneet työskentelemään yhdessä.
– Emme olleet kunnollista taukoa pitäneet ja levytys on aina raskasta, siinä nousevat ristiriidat esille. Kaksi veljestä kun on bändissä ja oltu 35 vuotta, se vain meni mahdottomaksi, Keränen sanoo.
Kun Keräset ja kolmas jäsen Espe Haverinen päättivät tauosta, ajatus oli palata "sitten joskus jos huvittaa".
Teemme mitä huvittaa ja teemme sen hyvin.
– Vain sillä edellytyksellä. Ei ollut ollenkaan varmaa, soitetaanko.
Muutaman vuoden tauko oli PK Keräsen mukaan kuitenkin riittävän pitkä.
– Kaikilla tuli ikävä orkesterin sointia silloin, kun se on parhaimmillaan, ja keikkoja.
Veljesten väliset riidat on Keräsen mukaan nyt sovittu ja työtapoja muutettu. Jäsenet keskustelevat nyt enemmän, esimerkiksi joka-aamuisena kahvihetkenään.
– Tauon aikana kaikki ymmärsivät, että Pistepirkko ei ole kenenkään elämään välttämättömyys. Se ei ole pakko, ja näin ollen sen on oltava siedettävää tai mieluummin mukavaa, jotta siihen jaksaa sen valtavan työn ja ponnistuksen laittaa.
Yksi periaate on myös se, että jokainen jatkaa orkesterin ulkopuolisia musiikkiprojektejaan.
Kun bändi oli saatu uudelleen kasaan, kaikilla oli PK Keräsen mukaan sama ajatus: keikoilla ei soiteta pelkästään vanhoja kappaleita.
– Kun korona tuli, olimme samaan aikaan päättäneet, että teemme aikoinaan kesken jääneen levyn loppuun. Korona meni aika lailla levytystyön ohessa, PK Keränen kertoo.
Hän kertoo, että yhtye lähtee aina tekemään niin hyvää levyä kuin ikinä pystyy. Lisäksi yhtye haaveilee saavansa soittoonsa jonkin uuden vivahteen.
– Mutta vaikka mitä tekisimme, se kuulostaa aina meidän bändiltämme. Olemme tuhat kertaa kokeilleet, että mitä jos teemmekin näin. Kun aikamme soitamme ja pyöritämme, toteamme, että kyllähän tämä onnistui, mutta ensimmäisestä nuotista alkaen se kuulostaa meiltä. Eikä siinä ole mitään pahaa, vaan itse asiassa se on hyvä.
22 Pistepirkon olemassaolon aikana sen aikana jäsenille on tullut 40 vuoden verran lisää ikää. Tämä näkyy PK Keräsen mukaan toiminnassa.
– Meitä ei huvita lähteä keikaille siksi, että pääsemme keikoilla soittamaan. Keikoissa pitää olla järkeä ja meidän pitää tienata siitä myös rahaa, koska tämä on meidän ammattimme. Eri asia ovat hyväntekeväisyysjutut.
Miehet myös huolehtivat nyt jaksamisestaan enemmän kuin nuorena. Esimerkiksi yhteisten hotellihuoneiden aika on ohi. Tämä on Keräsen mukaan välttämätöntä.
– Pitää saada nukkua eikä kannata juoda lähellekään kaikkea viinaa, mitä tarjotaan.
Keränen toteaa, että soittamisen ulkopuolinen arki pitää nyt pitää lempeänä, rauhallisena ja jäsenille sopivana, jotta "jotain tapahtuu silloin, kun soitetaan".
– Siitä ei kannata tinkiä koskaan. Rock 'n roll ei ole meille sekoilua, vaan hurjien, timanttisten keikkojen soittamista mielellään hyvillä kappaleilla, PK Keränen tiivistää.
Bändin musiikilliset tavoitteet ovat PK Keräsen mukaan pysyneet entisellään: tehdä sellaista, joka innostaa soittajia itseään ja toivottavasti myös kuulijoita.
– Lähtökohtaisena ajatuksena on, että teemme mitä huvittaa ja teemme sen hyvin. Tämähän on meidän bändimme.