Urheilu: Suomi pelaa toukokuussa alle 17-vuotiaiden tyttöjen EM-lopputurnauksessa. Mukana on maanosan kahdeksan parasta.
Suomi ansaitsi paikkansa Bosnia-Hertsegovinassa pelattavaan lopputurnaukseen voittamalla maaliskuun lopulla Irlannin Dublinissa pelatun viimeisen karsintavaiheen lohkonsa. Turnaus huipentui Suomen ja Slovakian otteluun, jonka Suomi voitti 4–0, otti maalieron turvin lohkon ykköspaikan ja vei lopputurnauspaikan Islannin nenän edestä. Islannin kanssa Suomi oli pelannut 1–1-tasapelin ja voittanut Irlannin 2–1.
Suomi teki ratkaisevassa ottelussa kaikki neljä maaliaan vasta toisella puoliajalla. Kolme viimeisintä syntyivät viimeisen vartin aikana ja ne kaikki kolmen eri vaihtopelaajan tekeminä.
Yksi penkillä aloittaneista ”supervaihtopelaajista” oli vantaalainen Ilona Walta. Hän puski Suomen kolmannen maalin. Walta kuuluu U17-maajoukkueen nuorimpiin, sillä hän on syntynyt vuoden 2006 viidentenä päivänä. Valtaosa pelaajista on 2005-syntyneitä.
Walta pelasi jo vuosi sitten HJK:ssa Kansallista liigaa monta peliä, mutta Klubin vahvistettua kesällä rivejään Walta jäi vastuutta.
– Pelasin sitten loppukauden B-tyttöjen SM:ää.
Nyt Waltaan taas luotetaan HJK:n naisten joukkueessa, ja hän viimeisteli huhtikuun alussa ensimmäisen liigamaalinsa.
– Siisti fiilis, ja nälkä varmaankin kasvaa syödessä, tuumii Veromäessä asuva Pakkalan Palloseuran kasvatti, jolle laitapelaajan tontti on mieluisin.
– Laitalinkki tai -hyökkääjä, ja kumpikin puoli käy. Potkutekniikka on vahvuuteni, kuten myös fyysiset ominaisuudet, nopeus ja kestävyys sekä 1vs1-tilanteet.
Sekä U17-maajoukkueessa että Helsingin Palloseuran naisten liigajoukkueessa topparina pelaava Aura Nyholm koki pienen takaiskun EM-karsintaturnausta seuraavana viikonloppuna, kun hän loukkasi nilkkansa liigadebyytissään.
– Onneksi ei mennyt pahasti. Toipuminen on sujunut hyvin, raportoi HJK:n junioreista täksi kaudeksi HPS:n väreihin vaihtanut, Vantaan Jalkapalloseurassa futisharrastuksensa aloittanut ylästöläinen.
– Olen päässyt hyvin HPS:n joukkueeseen sisään, ja runsas peliaikakin on ollut positiivinen yllätys.
Pääpeli on maaliskuussa 17 vuotta täyttäneen Nyholmin vahvuus.
– Hyökkäyspäässä pystyn erikoistilanteissa luomaan vaaraa ja oman pään boksista siivoamaan palloja pois. Ja tempokuljetuksia tykkään tehdä, jos tilaa on.
Mäkelänrinteen urheilulukiota käyvä kaksikko tähtää tietysti naisten maajoukkueeseen ja ulkomaan kentille. Ilonan isoveli Leo Walta pelaa Tanskan Superliigaa FC Nordsjællandissa.
– Onhan hän totta kai ollut minulle aina jonkinlainen esikuva, Ilona sanoo. Toisin kuin vielä kymmenisen vuotta sitten, monet tyttöpelaajat nimeävät jo esikuvakseen naispelaajan, niin myös Aura Nyholm:
– Helmareiden toppari Natalia Kuikka, joka on valittu maailman sadan parhaan naispelaajan joukkoon. Se on kova saavutus suomalaiselle ja antaa uskoa ja motivaatiota itsellenikin.
Marko Salorannan päävalmentama U17-maajoukkue leireilee tämän viikon Eerikkilässä. Sen jälkeen nimetään lopullinen kisajoukkue. Sekä Walta että Nyholm ovat erittäin luottavaisia valituksi tulemisestaan.
– Tuskin lähtevät isommin muuttamaan karsinnoissa hyvin pelannutta ryhmää, vantaalaiskaksikko tuumii.
Mitä todennäköisimmin EM-kisamatkalle lähtee kolmaskin vantaalainen, maalivahti Pihla Niinistö.
EM-lopputurnaus pelataan Bosnia-Hertsegovinassa 5.–15. toukokuuta. Suomen kanssa samassa lohkossa pelaavat Ranska, Espanja ja Norja. Pelkästään kovia pelejä on siis tiedossa. Mutta nöyristelemään Suomen ei tarvitse lähteä. Suomi sijoittui saman ikäluokan EM-kisoissa neljä vuotta sitten kolmanneksi.
– Saimme Irlannista runsaasti lisää itseluottamusta. Pystymme varmasti haastamaan kovempiakin maita, Aura Nyholm vakuuttaa.
– Otetaan kaikki irti, mitä sieltä saa. Ainutlaatuisia muistoja ainakin, Ilona Walta sanoo.