Tuki: Nuoret alkavat usein avautua mieltä painavista asioista vaikkapa pelailun ohessa, kertoo hanketyöntekijä Samuel Susilinna.
Koivukylän avoimen kohtaamispaikan kellarikerroksen oven takaa avautuu kotoisa näky. Suurta tilaa reunustavat värikkäästi maalatut seinät. Kalustukseen kuuluvat sohvaryhmä, biljardipöytä, pöytäjalkapallopelejä ja säkkituoleja.
Tältä näyttää Vantaan Poikien talo.
Se tarjoaa nuorille paikan, jossa voi tavata ikäisiään turvallisessa ympäristössä nuorisotyön ammattilaisten läsnä ollessa.
Suurin syy ryhmiin tulemiseen on yksinäisyys, kertoo hanketyöntekijä Samuel Susilinna.
– Meillä on tosi paljon koulukiusattuja. Jostain syystä on jäänyt porukan ulkopuolelle eikä pääse mukaan, vaikka ehkä haluaisikin.
Nuorta tuetaan yhteistoiminnan kautta. Jokainen saa olla oma itsensä ilman roolia, jota vaikkapa kouluelämässä joutuu vetämään. Ajatus on, että talon yhteisö kasvattaa, toteaa hankevastaava Eero Lehtovirta.
– Haluamme pitää ryhmät pieninä, että täällä ei joudu kiusatuksi tai hampaisiin.
Haluamme pitää ryhmät pieninä, että täällä ei joudu kiusatuksi tai hampaisiin.
Paikalla ryhmissä on keskimäärin viisi, kuusi nuorta. Näin vetäjillä on mahdollisuus olla läsnä jokaiselle nuorelle sekä tarjota tukea.
Nuori saa itse päättää, miten paljon haluaa kertoa tilanteestaan. Susilinna kertoo, että nuoret alkavat usein avautua mieltä painavista asioista vaikkapa pelailun ohessa tutustuttuaan ensin paikkaan, vetäjiin ja ryhmän muihin jäseniin. Nuoret antavat myös vertaistukea toisilleen.
Toiminta Poikien talossa lähtee nuorten toiveista. Usein ne ovat arkipäiväisiä juttuja, kuten leffojen katselua tai ruoanlaittoa, kertoo Lehtovirta.
Talon suosituin ajanviete on Uno-korttipeli. Klassikko on jättänyt varjoonsa talon biljardipöydän, Playstation-pelikonsolin tai ehdotetun retken Viihdekeskus Flamingon Megazone-lasertaistelupeliin.
Unon parissa ollaan isolla porukalla ja pelaamisen ohessa on helppo keskustella, arvelee Susilinna suosion syitä.
– Monelle voi olla uusi tilanne, että aikuinen on yhtä lailla korttipelin lumoissa, toteaa Lehtovirta.
Syyslomaviikolla avautuneen Poikien talon saama palaute on ollut positiivista. Vetäjät kertovat parhaimman palautteen olevan sen, että samat nuoret palaavat ryhmiin seuraavalla viikolla uudelleen.
Nuoret ovat löytäneet uusia kavereita ryhmistä. Heitä kannustetaankin olemaan tekemisissä keskenään myös ryhmien ulkopuolella.
Lehtovirta kertoo poikien kipuilevan usein riittämättömyyden tunteen sekä ulkonäköpaineiden kanssa. Myös sopeutumisvaikeudet poikaporukkaan nousevat esiin.
– Joko on herkempi tai sitten kiinnostuksen kohteet ovat erilaiset kuin valtaosalla. Esimerkiksi en muista, että olisimme puhuneet jääkiekosta täällä.
Miehen ja pojan malli on edelleen aika kapea, mainitsee Susilinna. Poikien talossa ei tarvitse sopia muottiin tai kohdata odotuksia, kuten vaikkapa koulumaailmassa.
Helsingin Poikien talossa aiemmin työskennellyt Susilinna ei näe suuria eroja vantaalaisten ja helsinkiläisten nuorten välillä. Ikähaarukka pääkaupungissa oli laajempi.
– Helsingissähän se oli 28 vuoteen asti, täällä vain 18. Mielestäni hyvin samantyyppisiä aiheita käsitellään, kohderyhmä on vain nuorempaa.
Toiminnan käynnistäminen oli helppoa Vantaalla. Koulut olivat vetäjiin yhteydessä jo ennen kuin toiminta kunnolla käynnistyi.
– Meillä on tosi laajat verkostot siksi, että meidät on kutsuttu mukaan, kiittelee Susilinna.