Vantaan kaupungilta siirtyy tammikuussa noin 4 600 työntekijää Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen palvelukseen. Aluehallitus päätti tällä viikolla, että siirto pyritään tekemään ilman tarpeettomia rekrytointikierroksia.
Työntekijöiden siirtoon kunnista hyvinvointialueelle pätevät liikkeenluovutuksen periaatteet eli nykyinen henkilökunta siirtyy vanhoina työntekijöinä hyvinvointialueen palvelukseen. Palkkaus ja edut säilyvät lähtökohtaisesti ennallaan.
Vantaan ja Keravan aluehallituksen puheenjohtaja Maarit Raja-Ahon mukaan kaikkien sote-työntekijöiden uudelleen rekrytointi olisi iso prosessi, johon ei haluta on turhaa käyttää aikaa.
– Haluamme, että kukaan ei tarpeettomasti joudu hakemaan omaa tehtävää, jos siihen ei ole perusteita, hän selvittää.
Joissain tapauksissa omaa työpaikkaa voi kuitekin joutua hakemaan uudelleen. Perusteet tehtävien uudelleen hakemiseen voivat Raja-Ahon mukaan täyttyä esimerkiksi esihenkilötehtävien kohdalla, jos työnkuva tai vastuualue muuttuu oleellisesti.
Raja-Aho tietää, että tuleva muutos on herättänyt huolta työntekijöissä.
– Ymmärrän heitä, itsekin varmasti pohtisin miten muutos vaikuttaa työnkuvaan ja etuihin. Hyvin tärkeää on, että henkilökunta pysyy. Hyvinvointialueen tavoitteena on parantaa palveluja ja ihmiset tämän työn tekevät.
Aluehallitus käsitteli myös eri johtajien valintaa. Vielä kevään aikana hyvinvointialueelle rekrytoidaan kaikkiaan 25 erilaista johtajaa. Toimialajohtajien paikkoja on avoinna kuusi.
Alunperin ajatuksena oli, että johtajat valitaan lähtökohtaisesti sisäisen haun kautta. Aluehallitus halusi keskiviikon kokouksessaan tähän muutoksen toimialajohtajien kohdalla.
– Halusimme, että toimialajohtajat valitaan ulkoisen haun kautta ja lopullisen valinnan tekee aluevaltuusto. Näin haku on julkisempi ja tasa-arvoisempi, Raja-Aho kertoo.
Aluevaltuusto valitsee uudet toimialajohtajat näillä näkymin kesäkuun kokouksessaan.