Vantaa ennen ja nyt | Veromäessä sijaitseva lentämiseen liittyvä rakennus syntyi 1980-luvun nousukautena ja ilmentää aikakauden omalaatuista rakennuskantaa

Lentäminen on Pilotin arkkitehtuurissa vahvasti läsnä.

Vantaan kaupunginmuseolla on käynnissä inventointihanke, jossa käydään läpi Vantaan 1980–90-lukujen rakennuskantaa. Yksi esimerkki aikakauden omalaatuisesta arkkitehtuurista löytyy Kartanonkosken kupeesta Veromäestä.

Tämä Ylästöntien varteen vuonna 1989 valmistunut hotellirakennus liittyy 1980-luvun taloudelliseen nousukauteen. Helsinki-Vantaan lentoaseman vuotuinen matkustajamäärä kasvoi vuosikymmenen aikana 3,3 miljoonasta 8 miljoonaan, ja myös monet yritykset kiinnostuivat sijoittamaan toimitilojaan lentoaseman ja Kehä III:n läheisyyteen.

Matkailun kasvun myötä tarvittiin lentokenttähotelleja, joista ensimmäinen, nykyinen Scandic Hotel Aviacongress, valmistui Kehä III:n pohjoispuolelle vuonna 1981.

Pienehkö Pilot Airport Hotel, alkuperäiseltä nimeltään Hotelli Pilotti, sijaitsee Vantaan kymmenestä lentokenttähotellista kauimpana lentoasemasta, mutta sen arkkitehtuurissa lentäminen on aiheena vahvasti läsnä.

Suunnittelukeskus Oy:n arkkitehtien Lauri Soraisen ja Martti Salosen suunnitteleman hotellirakennuksen piirteet tuovat helposti mieleen ainakin lentämiseen liittyvän teknologian.

Rakennuksen kolmekerroksinen keskiosa on kuin lennonjohtotorni, jonka huipulla oleva puoliympyrän muotoinen kaari muistuttaa tutka-antennin suojakupua. Kaaren voi nähdä myös esimerkiksi nousevana aurinkona tai puolikkaana suihkumoottorina, jonka muotoa kolmannen kerroksen kaareva parveke ikään kuin peilaa.

Rakennuksen molempien siipiosien keskellä on puolestaan elementit, jotka ovat muodoltaan lähellä ylösalaisin olevaa pisaraa. Myös niiden voi nähdä muistuttavan lentokoneen moottoreista, rakennuksen siipien vertautuessa lentokoneen siipiin.

Siipien hotellihuoneissa on pyöreät ikkunat, jotka toisaalta vievät ajatukset lentämisestä myös merimatkalle laivan hyttiin.

Vantaan Sanomien ja Vantaan kuapunginmuseon juttusarja nostaa esille paikallista historiaa. Kirjoittajat ovat Vantaan kaupunginmuseon henkilökuntaa. Lisää historiaan liittyviä juttuja löytyy täältä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut