Kahden vuoden odotus palkittiin ruhtinaallisesti: Myyrmäkeläisen Vaskivuoren lukion kamarikuoro vei voiton kansainvälisessä kilpailussa

Voitokasta kuoroa pääsee kuulemaan äitienpäivänä Hämeenkylän kirkossa.

Vaikuttaa siltä, että Vaskivuoren lukion kamarikuorolaiset marssivat menestyksestä toiseen, joista viimeisimpänä voitto Corkin kuorofestivaalin kansainvälisessä sarjassa viikonloppuna.

Tuttavallisemmin Kamikseksi kutsuttu kuoro vei voiton Irlannissa pidettävässä Fleischmann International Trophy Competitionissa, joka on yksi maailman perinteikkäimmistä kuorofestivaaleista. Se on järjestetty vuodesta 1954 lähtien.

Kansainvälisen sarjan finaalissa amatöörikuoroja oli Euroopasta yhteensä seitsemän ja kaikki eri kuoromuodot kilpailivat samassa sarjassa. Toiseksi sijoittui virolaiskuoro ja kolmanneksi tuli kuoro Sloveniasta.

Kamista johtaa Jonna Vehmanen, joka kertoo, että kilpailuun haetaan ääninauhojen perusteella ja pääsy kisaan oli jo hieno saavutus. Koko kilpailun voitto saa kuoronjohtajan häkellyksiin.

– Voitto on tosi iso juttu! Emme uskaltaneet oikein haaveillakaan siitä.

Edellinen suomalaisvoittaja lienee Kampin Laulu 1990-luvulta.

Kuoroa harjoitutti kisakuntoon myös kuoronjohtaja Anni-Kaisa Haukka ja hän johti kilpailusuorituksen Irlannissa. Kuoro esitti kilpailussa neljä laulua eri aikakausilta.

Vaskivuoren lukion kamarikuoron tie kilpailuun oli poikkeuksellinen, sillä se valittiin mukaan jo keväälle 2020. Korona kuitenkin esti festivaalin järjestämisen kahdeksi vuodeksi. Tällä hetkellä 45 laulajaa käsittävässä kuorossa on enää noin kymmenen lukiolaista, jotka olivat mukana pari vuoden takaisessa kuorossa. Se osoittaa, että vaikka laulajat vaihtuvat taso säilyy.

– Meillä on niin lahjakkaita opiskelijoita, Vehmanen hehkuttaa.

Vaskivuoren lukion kamarikuoro on valittu Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi kaudelle 2020–2022. Kamis on hurmannut kuulijoitaan myös virtuaalikuorovideoillaan ja 2020 Vantaan Sanomien lukijat valitsivat kuoron Vuoden vantaalaiseksi.

Huhtikuun alussa Vaskivuoren kamari-, tyttö- ja mieskuorot esiintyivät yhdessä Vantaan viihdeorkesterin kanssa Nino Rotan ja Ennio Morriconen elokuvamusiikin konsertissa loppuunmyydyssä Musiikkitalossa.

Ensi sunnuntaina 8. toukokuuta Vaskivuoren lukion kuoroja kuulee Hämeenkylän kirkon äitienpäiväkonsertissa kello 15 alkaen.

Lue vielä: Vaskivuoren lukio tempaisi jälleen: Mieskuoro kutsuu kuulijan vappukylpyyn

Valkokankaan valloittavat sävelet soivat Musiikkitalossa – Vantaan Viihdeorkesteri soittaa Oscar-palkitun säveltäjän teoksia

Vaskivuoren Hoosianna teki Jouluradion ennätyksen: jo yli 500 000 katselua ja lisää kertyy

Vaskivuori voitti oman sarjansa kansainvälisessä kuorokisassa

Vaskivuoren kuorolle kultainen tunnustus

Mainos: HotLips

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut