Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sanja 26, rohkaistui lähtemään salille henkilökohtaisen valmentajan kanssa – Vantaan toisen asteen opiskelijat ovat mukana Liikkuva opiskelu -ohjelmassa

Ohjelman tavoitteena on lisätä liikkumista ja opiskelukykyä sekä edistää tulevaa työkykyä.

Tarjoilijaksi Vantaan ammattiopisto Variasta hiljattain valmistuneella Sanja Rantalalla, 26, oli kuntosalikortti, mutta hän ei käyttänyt sitä.

– Häpesin, etten osaisi siellä mitään. Siksi ei tullut mentyä.

Viime syksynä Rantala mainitsi tästä ohi mennen koulukuraattorille, joka vinkkasi hänelle henkilökohtaisesta hyvinvointivalmennuksesta. Rantala innostui ja seuraavaksi Liikkuva opiskelu -projektikoordinaattori Otto Hyvönen Vantaan kaupungilta otti häneen yhteyttä.

Valmennus kuuluu valtakunnalliseen Liikkuva opiskelu -ohjelmaan, jonka tavoitteena on lisätä toisen asteen opiskelijoiden liikkumista ja opiskelukykyä sekä edistää tulevaa työkykyä. Liikkumattomuus kasvattaa tuki- ja liikuntaelinsairauksien riskiä ja eniten oireilevat ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat.

Lue myös: Karu arvio: Osa nykynuorista niin huonossa kunnossa, että eivät pysty haluamiinsa töihin – "Vaikuttaa jo nyt heidän työkykyynsä"

Ensi tapaamisella Hyvösen kanssa valmentaja ja valmennettava kävivät läpi, mitä toiveita Rantalalla oli, ja miten erilaiset liikuntalajit tulisivat tutuiksi.

– Kävimme yhdessä salilla ja opettelin tekemään liikkeet oikein.

Rantala huomasi liikunnan hyvää tekevän vaikutuksen.

– Vaikka väsytti, niin oli mentävä salille, koska oli valmennusta. Mutta valmennuksen jälkeen olin energinen ja iloinen. Nyt jopa jaksan mennä tapaamaan kavereita, hän naurahtaa.

Hyvönen ja Vantaan toinen projektikoordinaattori Mari Alapappila kertovat, että Liikkuva opiskelu -hanke on ollut Vantaalla kaikille toisen asteen opiskelijoille avointa. Lajikokeilujen lisäksi on pidetty muun muassa juoksukoulua. Liikkumisesta on haluttu tehdä osa arkea.

Tikkurilan lukiota käyvä Kimmo Viik kertoo, ettei hän oikein tiennyt, mistä aloittaa ja miten ylläpitää liikuntaharrastusta. Sitten hän tapasi Hyvösen kerran viikossa liikunnan merkeissä. He ovat pelanneet muun muassa sulkapalloa. Viik myöntää, että liian paljon tulee vietettyä aikaa netissä, mutta liikunta on sille hyvää vastapainoa.

Liikkuva opiskelu -ohjelma päättyy kesäkuun lopussa, mutta Vantaalla on haluja jatkaa sitä.