Leinelässä asuva Pastilan perhe on lastenkulttuurin suurkuluttaja – Lasten kehittymistä tukevilla aktiviteeteilla on äidin mukaan yksi tervetullut sivuvaikutuskin

Kaupungin Kulttuurikaruselli-esite oli ratkaiseva löytö.

Pastilan perhe tai ainakin suurin osa siitä matkaa viikoittain, joskus useana päivänäkin, Vantaan lastenkulttuuritarjonnan ja -tapahtumien äärelle.

Syy on ilmeinen, perheessä on kolme lapsille suunnattujen aktiviteettien kuluttajaa. Kaikkein nuorin joukosta tosin on vasta kolmekuukautinen Jeremia, mutta hänkin vaikuttaa kaikkeen tyytyväiseltä ja väläyttää vain parin minuutin tutustumisen jälkeen ventovieraalle hymyn Lastenkulttuurikeskus Pessissä Tikkurilassa.

Hymypojan siskot, ensi viikolla neljä vuotta täyttävä Fennica ja kaksivuotias Kaldana, ovat täydessä vauhdissa heti kun ulkovaatteet on saatu riisuttua.

– He odottavat aina innolla lähtöä tänne, vaikka olemme käyneet tässä näyttelyssä jo useita kertoja, lasten äiti Marta Pastila kertoo.

Meneillään on tammikuun lopussa alkanut Minä tykkään nyt -näyttely, jonka on tuottanut Oulun lastenkulttuurikeskus / Lumotut sanat. Moniaistinen taideseikkailu perustuu Eppu Nuotion ja Liisa Kallion samannimiseen kirjaan ja se vie erilaisten tunteiden tutkimusretkelle, jota on ollut luomassa parikymmentä taiteilijaa.

– Näyttely herättää aikuisessakin ajatuksia, Marta Pastila sanoo.

Perhe on hyödyntänyt niin Pessin kuin Myyrmäessä sijaitsevan Lastenkulttuurikeskus Toteeminkin palveluja.

– On värikylpyä, muskaria, sanataideloruttelua, nukketeatteria ja muita esityksiä, äiti kehuu.

Näyttely herättää aikuisessakin ajatuksia.

– Ensimmäinen käyntikohde taisi olla värikylpy Toteemissa, kun Fennica oli noin puolivuotias.

Myös muun muassa erilaisten järjestöjen perhetapahtumat, Koivukylän avoin asukastila ja Kivistön asukastila Rubiini ovat tuttuja.

Perheen isä Kasperi Pastila on reissuilla mukana silloin kun työt antavat myöten. Hän kertoo perheen asuvan aivan Leinelän aseman lähellä.

– Siksi mielellään tullaan juuri Tikkurilaan, kun matka on junalla niin lyhyt ja kätevä.

Kolmekymppiset vanhemmat ovat molemmat samaa mieltä siitä, että lapsille tarjottujen tapahtumien hyödyntäminen kannattaa.

– Vaikka aina ei ensin oikein jaksaisikaan lähteä, kyllä se kotiin palatessa tuntuu palkitsevalta ja on itsellekin mukavaa vaihtelua leikkipuiston sijaan.

Ratkaiseva hetki oli se kun Marta Pastila vuonna 2018 sai esikoisen kanssa kirjastossa käydessään käteensä kaupungin lastenkulttuuriyksikön Kulttuurikaruselli-esitteen.

– Googlettamalla olin jo löytänyt jotakin, mutta esitteestä näin, kuinka paljon puuhaa oikeasti oli tarjolla ja olin aivan innoissani. Koko ilta meni, kun merkkailin sen sivuilta kaikkea mahdollista kiinnostavaa.

– Jotkut viikot tulivatkin tuolloin aivan täyteen ohjelmaa, puoliso vahvistaa.

Kahden pienen tyttären ja poikavauvan äidillä ovat välillä aamuisin energiat vähissä kaikkien pukemiseen ja liikkeelle lähtöön. Välillä on joustettava, mutta jaksamista ja motivaatiota kasvattaa lasten ilo, onnellisuus ja se, että kotihoidossa olevat lapset pääsevät touhuilemaan muiden lasten kanssa.

– Ja kyllä nämä aktiviteetit myös kehittävät ja lapset oppivat selvästi uutta koko ajan.

Marta Pastila sanoo, että kotikulmien leikkipuistossakin on ihana käydä, mutta lastenkulttuurin parissa he käyttävät enemmän päätään, jolla äidin havaintojen mukaan on eräs ”sivuvaikutus”.

– He väsyvät enemmän ja nukkuvat paremmin päikkärit, hän nauraa.

Lue myös:

Itäisimmän Vantaan lastenkulttuurin uusi sydän sykkii pian kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla paikalla

Lastenkulttuurikeskus Pessi avaa uusissa tiloissa elokuussa – aukioloiltaan laajenevasta keskuksesta tulee vapaan piipahtelun paikka

Lastenkulttuurikeskuksissa tapahtuu

Minä tykkään nyt -moniaistinen taideseikkailu jatkuu Lastenkulttuurikeskus Pessissä (Vernissakatu 4) 17.6. asti. Vapaa pääsy.

Pessin perhepäivässä vietetään koko perheen lastenkulttuurin juhlaviikon (9.–15.5.) tapahtumaa 14.5.klo 10–13. Vapaa pääsy.

Koirakampaamo Villa Koiranen Lastenkulttuurikeskus Toteemissa (Myyrmäentie 6) 17.5. klo 10. Yli 3-vuotiaille. Liput 5 e, pakollinen ennakkovaraus: kulttuuriliput.vantaa.fi.

Lastenkulttuurikeskus Pyykkituvan avajaisia vietetään 15.5. Håkansbölen kartanon (Kartanontie 1) maisemissa Hakunilassa klo 10–14.30. Vapaa pääsy.

Mainos: HotLips

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut