Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Panu Laturia pidettiin Nato-vastustuksen ikonina: nyt hän iloitsee Marinin ja Niinistön päätöksestä – "Suomi ei pärjää yksin"

Elettiin 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppua, kun vihreiden silloinen puoluesihteeri Panu Laturi oli vielä tiukasti Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan. Laturi vei vastustuksen niin pitkälle, että häntä ruvettiin pitämään asiassa suorastaan ikonina.

Asiaa vahvisti se, että Laturi järjesti keskusteluiltoja yhdessä Olli Kivisen kanssa, Atlantti-seuran puuhamiehen, joka oli taas vahvasti Naton puolesta. Keskustelut äityivät aikalaisten mukaan sfääreihin asti ja olivat erittäin viihdyttäviä.

Keväällä 2014 Laturi käänsi takkinsa. Hänestä tuli sotilasliitto Naton kannattaja. Varmemmaksi vakuudeksi hän kertoi asiasta Ilkka-lehteen kirjoittamassaan kolumnissa.

– Kivisen kanssa käydyt keskustelut saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että ei minulla ole argumentteja vastustaa Nato-jäsenyyttä. Tajusin, että ei Suomi tule pärjäämään ilman sotilasliitto Natoa – Venäjän liikkeisiin naapurissa ei voi luottaa. Silloin tarvitaan ne sotilasliiton turvatakuut, joiden ylittäminen on niin iso kynnys että sitä harvempi lähtee kokeilemaan, Laturi perustelee.

Hän suosittelee kaikille poliitikoille takinkääntöä. Olennaista on se, että mielipiteen muuttuessa se pitää pystyä perustelemaan.

– Suomessa turhaan naureskellaan niille poliitikoille, jotka muuttavat mielipidettään. Jos se tehdään perustellusti eikä siinä ole taka-ajatuksena esimerkiksi saada lisää julkisuutta itselleen, se on silloin varmaan parasta mitä poliitikko voi tehdä. Suosittelen ihan lämpimästi, että olkaa poliitikot takinkääntäjiä ja reippaasti eri mieltä, kunhan vaan pystytte perustelemaan omat kantanne.

Maailma on muuttunut ja Laturi on keskimäärin hyvin tyytyväinen siihen, että suomalaiset poliitikot ovat vaikuttaneet pohtivan sotilasliittojäsenyyttä laajasti ja monelta eri kantilta.

– Erityisen merkittävänä pidän sitä, että vasemmistoliitto on pystynyt muuttamaan kantansa ja tulemaan nykypäivään. Monille vasemmistolaisille Venäjä on edustanut vanhaa Neuvostoliittoa, mitä se ei ole, koska Venäjä on varmasti maailman kapitalistisin valtio. Olen yllättynyt ja iloinen esimerkiksi puheenjohtaja Li Anderssonin Nato-lausunnosta, se oli häneltä rohkea ulostulo, Laturi kiittelee.