Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Käynti papan haudalla synnytti bisnesidean: Nuoret ajavat parisataa kilometriä Vantaalle puhdistamaan hautakiviä

19-vuotiaat uskovat bisnekseensä, vaikka asiakkaiden löytäminen on vaikeaa.

Aino Havia, 19, ja Ursula Liehu, 19, ovat kehittäneet itselleen hieman erilaisen kesätyön. Nuoret puhdistavat hautakiviä eri hautausmailla.

Viime kesänä Havia ja Liehu kaunistivat hautakiviä Tampereen ja Ylöjärven seudulla, mutta nyt kaksikko laajentaa toimintaansa pääkaupunkiseudulle. Työmatkaa tulee parisataa kilometriä suuntaansa, mutta se ei ole nuorille yrittäjille este.

– Minulla asuu sukulaisia Vantaalla ja saamme tarvittaessa yöpyä heidän luonaan, Havia kertoo.

Nuoret koittavat myös saada samalla reissulla hoidettua mahdollisimman monta kiveä.

– Vantaalla ja muualla pääkaupunkiseudulla on isoja hautausmaita, joten uskomme, että töitä täällä riittää, Liehu sanoo.

Asiakkaiden löytyminen on kuitenkin osoittautunut haastavaksi.

Vantaalla on isoja hautausmaita, joten uskomme, että töitä täällä riittää.

– Asiakaskuntamme on pääasiassa 60–70-vuotiaita, joita on vaikeampi tavoittaa esimerkiksi sosiaalisen median kautta, he kertovat.

Nuoret kuitenkin uskovat ideaansa. Seurakunnat ovat heidän mukaansa suhtautuneet bisnekseen positiivisesti. Hautakiviä pesevät yritykset monesti ottavat kivet irti, Havia ja Liehu puhdistavat kivet paikan päällä. Pesuaineena on muun muassa mäntysuopa.

– Noin sata hautakiveä olemme jo puhdistaneet. Alkaa homma sujua, he naurahtavat.

Havia ja Liehu toimivat kevytyrittäjinä. Puhdas Muisto -niminen yritys sai alkunsa, kun Havia vieraili oman papan haudalla viime kesänä.

– Papalle hankittiin uusi kivi, ja kun se oli asennettu, pisti silmään, kuinka puhdistuksen tarpeessa ympärillä olevat kivet ovat, Havia kertoo.

Nuoret kertovat kiven puhdistukseen kuluvan pääsääntöisesti aikaa noin tunnin verran. He tekevät töitä aina tiiminä.

– Sileä kivi on helpompi ja nopeampi puhdistaa kuin rosoinen ja karhea kivipinta. Jos kivi on iso ja hyvin sammaleinen, voi aikaa kulua huomattavasti enemmänkin, Liehu sanoo.

Viime kesänä nuoret työskentelivät 4H-yrittäjinä. Havia ja Liehu ovat molemmat suurlapsisista perheistä. Liehulla on 15 sisarta ja Havialla 11 sisarta. Nuoret ovat tottuneet toimeliaisuuteen.

Hautakivien puhdistuksesta ei ole kuitenkaan tarkoitus tehdä loppuelämän työtä. Liehu opiskelee parhaillaan yliopistossa diplomi-insinööriksi ja matemaattisten aineiden opettajaksi.

Havia viettää opinnoista välivuotta ja on muun muassa ollut vapaaehtoistyössä Väli-Amerikassa.

Kesäksi varasuunnitelmaa ei ole, vaan nuoret uskovat, että töitä hautakivien parissa riittää.