Lumien sulaminen paljasti pihoilta routavaurioita ja eläinten tekemiä tuhoja.
Jos nurmikkoon on ilmestynyt multakekoja ja reikiä, on tekijälle kaksi vaihtoehtoa. Multaa ovat myllänneet joko kontiainen tai vesimyyrä.
Luonnonvarakeskuksen metsäeläintieteen emeritusprofessori Heikki Henttonen on epäileväinen rauhoitetun kontiaisen suhteen.
– Se kyllä kaivautuu multaan, mutta routainen maa on sille kova vastus. Se pärjää vain routakerroksen alla, jos siellä on sulaa muhevaa maata.
Henttonen kallistuu vesimyyrän puolelle.
– Yksi tai kaksi vesimyyrää ehtii talven aikana kaivaa onkaloita ja kaluta nuorien hedelmäpuiden juuret. Puu voi vaurioitua niin pahoin, että ainoa vaihtoehto on ostaa uusi puu.
Myyräasiantuntija tietää jo kaukaa, mikä eläin on liikkunut nuoressa istutusmetsässä.
– Kuuset ovat vinossa, eikä niillä ole juuria lainkaan. Vesimyyrä voi syö taimien juuret laajaltakin alueelta.
Vanhan hedelmäpuun juuret ovat laajalla alueella, joten se selviytyy paremmin vesimyyrän järsimiseltä.
Luonnonvarakeskuksessa tehdään arvioita myyräkannoista. Esimerkiksi vesimyyrien määrä vaihtelee lyhyenkin matkan sisällä.
– Tänä talvena ei liikkeellä ollut poikkeuksellisen isoa vesimyyräkantaa. Kuten sanottu, vesimyyrän kanta voi vaihdella paikallisesti huomattavasti.
Seuraavana talvena voi vesimyyrän tuhoja yrittää torjua maahan upotettavilla putkiloukuilla.
Peltomyyrän tuhoja voi torjua nuoreen puuhun asennettavalla runkosuojalla.
Metsämyyrän levittämä Puumala-virus aiheuttaa myyräkuumetta, mikä kannattaa huomioida liiteriä ja kesämökkiä siivotessa.
– Nämä askareet kannattaa tehdä alkukesällä, jolloin sairastumisriski on pienin.
Tartunta saadaan yleensä hengittämällä syksyllä myyrän eritteiden saastuttamaa pölyä. Virus säilyy tartuntakykyisenä ulostepölyssä huoneenlämmössä kaksi viikkoa.
– Pölyimuri levittää pölyä tehokkaasti, joten muut siivousmenetelmät ovat suositeltavampia. Pölyämisen välttäminen on olennaista, Henttonen huomauttaa.
Muut myyrälajit eivät levitä Puumala-virusta.
– Niinpä puutarhoissa näkyvät vesimyyrien ja kontiaisten multakeot ja peltomyyrien heinämakkarat eivät liity myyräkuumeeseen.