"Olen käynyt kirppiksillä äidin kanssa pikkutytöstä asti" – Vantaalaisten kierrätysinto toi Tikkurilan uuden torin laidalle pop up -kirpputorin

Patina avasi toisen kirpputorin, joka toimii Tikkurilan uuden torin laidalla näillä näkymin vuoden loppuun asti. Uusi kirppis sai kehuja kävijöiltä.

Tikkurilan uuden torin laidalle avautui tällä viikolla uusi kirpputori. Kyseessä on Lähetyskirppis Patinan Second hand pop up -myymälä.

– Saamme olla tässä vuoden loppuun asti. Kyseessä on siis väliaikainen kirppis, kertoo Patinan myymälänhoitaja Maija Teiniranta.

Patina on toiminut Vantaalla jo parikymmentä vuotta. Tällä hetkellä päämyymälä sijaitsee Unikkotiellä Tikkurilan terveysasemaa vastapäätä. Pop up -kirppis toimii torin laidalla olevan kerrostalon kivijalassa.

– Rakennuksen omistaja tarjosi meille tilaa vuokralle. Tämä on hieno mahdollisuus, Teiniranta sanoo.

Sadan neliön tilasta löytyy vaatteita, tekstiilejä, astioita ja huonekaluja.

– Kaikki on kierrätettyä, myös pöydät, hyllyt ja rekit, Teiniranta kertoo.

Myytävää riittää Teinirannan mukaan molempiin myymälöihin. Kaikki kirpputoreilla myynnissä olevat tavarat ovat lahjoitettuja.

– Vantaalaiset lahjoittavat meille todella ahkerasti tavaraa. Yhä useampi myös tekee hankintoja kirpputoreilta, Teiniranta sanoo.

Jos vaikka saisimme jatkaa tässä Tikkurilan torin laidalla.

– Halusimme kuitenkin pitää myymälän väljänä, jotta tänne pääsee hyvin esimerkiksi lastenvaunujen kanssa, hän jatkaa.

Teiniranta on ainut kirpputorin palkkalistoilla oleva työntekijä. Patinan toiminta pyörii muuten täysin vapaaehtoisvoimin. Tällä hetkellä Patinan vapaaehtoisringissä on parikymmentä henkilöä.

Pirjo Pietikäinen on työskennellyt Patinassa vapaaehtoisena jo 20 vuoden ajan.

– Täällä tapaa kivoja ihmisiä. Lisäksi kierrätys on tärkeää. Työstä tulee hyvä mieli, Pietikäinen kertoo.

Hiekkaharjussa asuva Miia Renvall piipahti uuteen pop up -myymälään kävellessään torin läpi.

– Olen käynyt kirppiksillä äidin kanssa pikkutytöstä asti, joten mielenkiinto heräsi heti, kun huomasin, että tähän on tullut uusi kirpputori, Renvall kertoo.

Renvall kertoo ostavansa kirpputoreilta pääasiassa vaatteita ja tekstiilejä. Myös tavaraa voi lähteä matkaan, jos sattuu löytymään aarteita.

– Valoiselta ja suloiselta näyttää, Renvall kuvailee myymälää.

– Lisäksi vaatteet ovat hyvän hintaisia. Välillä varsinkin pääkaupunkiseudulla törmää ylihintaisiin tuotteisiin, hän jatkaa.

Renvall kertoo myös itse kierrättävänsä. Omia ylimääräisiä tavaroita hän on käynyt myymässä kirpputoreilla ja välillä antanut lahjoituksena. Renvall sanoo kiertävänsä kirpputoreja pitkin Uuttamaata, kuten Järvenpäässä ja Keravalla.

Tikkurilassa asuva Heidi Räisänen vieraili uudessa pop up -myymälässä kaverin houkuttelemana. Räisänen kertoo käyvänsä kirpputoreilla silloin tällöin. Uusi kirpputori vaikutti Räisäsen mielestä mukavalta.

– Lähinnä vaatteita katselen. Astioita on jo kotona riittävästi, Räisänen kertoo.

Patina perustettiin alunperin Silkkitehtaan tiloihin vuonna 2001. Kesäkuussa 2020 kirppis muutti Unikkotielle, kun Silkkitehtaan remontti käynnistyi. Nyt tiedossa on, että Unikkotien rakennus tullaan purkamaan.

Teiniranta toivoo, että ennen purkutöitä Patina löytää pysyvät uudet tilat.

– Toivotaan, että saisimme jatkaa toimintaa Tikkurilassa vielä pitkään. Pop up -myymälän nykyiset tilat on näillä näkymin varattu muuhun käyttöön ensi vuoden alusta, mutta tässä on useita muita liikehuoneistoja, hän sanoo.

Patina toimii myös keräyspisteenä Pienimmän parhaaksi -projektissa, jossa kootaan äitiyspakkauksia Itä-Euroopan köyhimmille alueille.

Patina

Pop up -myymälä

Lähetyskirppis Patina avasi maanantaina Vantaalle toisen myymälän. Pop up -kirpputori toimii Tikkurilan uuden torin laidalla maanantaista perjantaihin kello 12–17.

Patina on Uudenmaan Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen ylläpitämä kirpputori.

Patinasta saadut tuotot ohjataan Kansanlähetyksen kautta ympäri maailmaa tehtävään lähetys- ja kehitysaputyöhön.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut