Kauan sitä on spekuloitu ja kauan sitä on odotettu, mutta nyt se on kovaa arkirealismia. Nimittäin: Mikko Alatalo nähdään Vain Elämää -ohjelman uudella tuotantokaudella.
Nähdään monia muitakin. Alatalon lisäksi lavalle nousevat Erika Vikman, Yona, Redrama, Pete Parkkonen, Meiju Suvas, Jyrki 69 ja Tommi Läntinen.
Erika Vikman kommentoi konseptia ohjelman tiedotteessa. Artistit matkustavat tiistaina Hirvensalmelle ohjelman kuvauksiin.
– Jännitän varmaan eniten Jyrki 69:n tapaamista, koska hän on itselleni joukon mystisin hahmo. Muita artisteja olen tavannut tien päällä tai eri kuvauksissa. Jyrkiä en ole tavannut koskaan, Vikman pohtii tiedotteessa.
– Vain elämää on portti sukupolville, jotka eivät tunne tuotantoani. Osa ei edes tiedä minun olleen olemassa ennen Känkkäränkkää, Mikko Alatalo toteaa.
Niinpä: artistikattaus tarjoaa mahdollisuuden hyvinkin ennakkoluulottomille yhdistelmille. Voisiko yönmustan goottirockin taitajana tuttu Jyrki 69 laulaa esimerkiksi juuri mainitun Känkkäränkän? Entä miten taipuu vanhoilta konkareilta Redraman räppiorientoitunut musiikki?
Tämä kaikki selviää syyskuussa, jolloin ohjelman 13. tuotantokausi alkaa Nelosella ja Ruudussa.