Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vähävaraisille lapsiperheille avustuksia keräävä seurakunta sai yllättävän yhteydenoton vantaalaiselta yritykseltä – "Tämä on tavallaan ennätys"

Vantaankosken seurakunnan keräys vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi on tuottanut yllätyssuuren tuloksen, kertoo diakoniapappi Tiina László.

László sanoo, että Tecalemit Flow -yritys lahjoitti seurakunnan toukokuiseen kesäkeräykseen 100 Linnanmäen ranneketta, mikä on rahana 4 500 euroa.

– Totta kai tuntuu hyvältä. Olen yllättynyt tästä, László kommentoi.

Kyseinen Länsi-Vantaalla toimiva teknisen alan yritys otti yhteyttä seurakuntaan luettuaan keräyksestä Vantaan Sanomista.

– Tämä on tavallaan ennätys. Emme ole aiemmin saaneet näin suurta lahjoitusta yksittäiseltä yritykseltä. Yritykset tekevät paljon hyvää, mikä jää vähän piiloon, László sanoo.

Lászlón mukaan toinen hieno yhteydenotto tuli isältä, joka kertoi olleensa kahdeksan vuotta sitten tilanteessa, jossa pojalle olisi pitänyt keksiä kesällä tekemistä, mutta rahaa ei ollut.

Lasten asia on hyvällä tavalla yhteinen.

– Hän kertoi nyt tilanteensa olevan hyvä, ja hän pystyy siksi auttamaan muita.

Vantaankosken seurakunta halusi järjestää kesäkeräyksen huomattuaan, että lukuisilla Länsi-Vantaan perheillä ei ole ollut mahdollisuuksia kustantaa lapsilleen kesän kohokohtia, joita nämä kovasti odottavat.

Keräyksen tuotoilla seurakunta auttaa alueensa vähävaraisia perheitä välttämättömissä menoissa, jolloin perheille jää rahaa sivuun lomaohjelman järjestämiseen lapsille.

László arvioi aiemmin VS:lle, että seurakunnan alueella on 200–300 lapsiperhettä, joille tuki tulee tarpeeseen.

Lue lisää: Sadat vähävaraiset lapsiperheet tarvitsevat tukea Länsi-Vantaalla – "On perheitä, joiden lapset eivät pääse kesällä oikein minnekään"

Toukokuun ajan käynnissä oleva kesäkeräys on toistaiseksi tuottanut rannekkeiden lisäksi noin 1 500 euroa 30 eri lahjoittajalta. Lahjoitukset ovat vaihdelleet 2 eurosta 400 euroon. Seurakunta pitää kokonaispottia hyvänä.

– Mietimme, miten kesäkeräykselle mahtaa käydä Ukraina- ja muiden keräysten keskellä, mutta selvästi se on osunut johonkin. Ihmiset ajattelevat paljon kesää, ja toukokuu on ollut hyvä ajankohta keräykselle.

– Ihmisiltä löytyy auttamishalua, kun on tiedossa jotakin konkreettista ja voi lähellä auttaa, Lászlo pohtii.

Lászlón mukaan on ollut myös tärkeää, että seurakunta on voinut tuoda esiin, millaisten ongelmien kanssa monet lapsiperheet painiskelevat varsinkin kesällä.

– Ollaan tosi iloisia ja kiitollisia kaikille lahjoittajille ja myös heille, jotka ovat keskustelleet tästä asiasta ja jakaneet kokemuksiaan siitä.

– Lasten asia on hyvällä tavalla yhteinen, László summaa.

Seurakunnat ovat voineet järjestää pienkeräyksiä vasta tämän vuoden alusta. Aiemmin keräyksiä ovat voineet toteuttaa vain kirkon piirissä toimivat yhdistykset.