Kultajuhlinta sujui pääosin rauhallisesti Helsingissä – poliisi otti kiinni muutaman juhlijan

Helsingissä MM-kultajuhlinta sujui pääosin rauhallisesti, poliisi kertoo tiedotteessana.

Helsingin keskustaan saapui sunnuntai-iltana poliisin mukaan useita tuhansia ihmisiä juhlimaan jääkiekon mestaruutta. Juhlinta sujui suurimmaksi osin rauhallisesti, mutta myös järjestyshäiriöitä ilmeni jonkin verran.

Katso kuvat: Suomalaiset riehaantuivat jääkiekon MM-kullasta – Näin juhlat jatkuvat tänään

Ihmiset juhlivat pitkälti Kauppatorin ja Havis Amanda -patsaan läheisyydessä.

– Ilta sujui pääosin rauhallisesti juhlijoiden suureen määrään nähden. Joitain järjestyshäiriöitä ilmeni, ja poliisi joutui puuttumaan niihin. Osan juhlijoista kesken oli välienselvittelyitä. Muutama juhlija otettiin paikalta kiinni yleisen järjestyksen ja turvallisuuden turvaamiseksi, sanoo tiedotteessa yleisjohtaja, komisario Mikko Värri.

Myös maanantaina Helsingin keskustan alueella on odotettavissa liikennehaittaa mahdollisten juhlijoiden takia.

Poliisi suosittelee välttämään tarpeetonta autolla liikkumista Helsingin ydinkeskustassa.

– Toivomme, että kaikki noudattavat liikennesääntöjä, ja jalankulkijat liikkuvat vain jalankulkijoille tarkoitetuilla alueilla.

Mainos: HotLips

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut