Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vantaalaiskoulussa järjestettiin vatsanpohjaa kutkuttava hyvänmielentempaus – katso kuvat ja videot

Länsi-Vantaalla Askiston koulussa oli tiistaina erilainen koulupäivä. Koulun pihakeinut pysyivät lämpiminä, kun jokainen koulun oppilas istahti keinuihin minuutin ajaksi. Käytössä oli kaksi keinua, joista toisessa suoritettiin ajanlaskua ja toisessa valmistauduttiin omaan suoritukseen. Näin keinut pysyivät liikkeessä koko tempauksen ajan. 205 oppilaan keinuminen minuutin ajan sujui hyvällä yhteistyöllä.

Kyseessä oli 1K-luokan opettaja Kari Toivosen idea lisätä hyvää mieltä ja yhteishenkeä kouluun.

– Jo pari vuotta sitten ensimmäisen kerran pyörittelin ideaa mielessäni. Nyt tuntui hyvältä toteuttaa se. Ehdotin tempausta muille luokille ja kaikki lähtivät innolla mukaan, Toivonen kertoo.

Tavoitteena oli tehdä Askiston koulun oma keinumisennätys, jonka lopputulosta on tarkoitus parantaa joka vuosi.

– Ehkä ensi vuonna jokainen oppilas keinuu 1 minuutin ja kolme sekuntia, Toivonen sanoo hymyillen.

Keinumistempauksen aloittivat Tuomas Haanpää ja Markus Mäemurd.

Keinumisurakan aloittanut 1K-luokka odotti innostuneena kello 9 alkavaa tapahtumaa. Ensimmäisenä keinun laittoi vauhtiin Tuomas Haanpää ja Markus Mäemurd lämmitteli omaa suoritustaan varten. Poikien mielestä keinutapahtuma oli kiva ja he toivoivat, että samanlainen pidetään myös ensi vuonna.

– Joko saan mennä! kuului keinujen vieressä kiemurtelevasta jonosta.

– Minuutti on pitkä aika odottaa, mutta lyhyt aika keinua, Toivonen lohduttaa.

Tuukka Rantanen päätti oman keinumisurakan näyttävään poistumiseen.

1K-luokan oppilas Tuulia Vauhkonen sanoo keinumisen olevan parasta välitunneilla ja siksi myös keinutempaus oli hänelle mieluinen.

Toivonen tietää, että pihan neljä keinua ovat suosittuja ja kaikki eivät ehdi keinua välituntien aikana.

– Keinuminen kehittää tasapainoa ja on hyväksi keskittymiselle ja oppimiselle. Tänään kuitenkin tärkeintä on, että pidetään hauskaa ja kaikki pääsevät keinumaan, hän korostaa.

Keinutempauksen päätti 6S-luokka. Koko urakkaan meni aikaa 195 minuuttia.