Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näin Suomen Nato-päätöksestä ajattelevat vantaalaiset Aimo Koski, 86, ja Kaapo Sevon, 18 – "Nato-positiivisuuden" rinnalle on noussut myös epäilyjä

Sota-ajan kokemukset ovat olleet tänä keväänä aiempaa enemmän Aimo Kosken mielessä. Kaapo Sevónin ystäväpiirissä on Nato-positiivisuutta, vaikka sotilasliitto ei hurraa-huutoja herätäkään.

Vapaalassa asuva Aimo Koski, 86, muistaa tarkasti erään koulupäivän. Elettiin jatkosodan aikaa, ja Koski kävi ensimmäistä luokkaa.

– Naisopettaja kysyi meiltä lapsilta, minkä väristä on lumi. Vastasimme tietenkin, että valkoista. Opettaja totesi, että voi se olla punaistakin. Sen jälkeen hän puhkesi lohduttomaan itkuun. Opettajan mies oli juuri kaatunut rintamalla, Koski kertoo.

Hetki jäi Kosken mieleen, eikä aika ole pyyhkinyt sitä pois. Surullisen tarinan lisäksi sota-ajasta on toisenlaisia muistoja. Koski huomauttaa, ettei sota näyttäydy lapsille välttämättä samoin kuin aikuisille.

– Jatkosota oli pienen pojan näkökulmasta jännittävä. Pommituksia ei ollut, mutta kotimme viereisellä pellolla Riihimäellä oli ilmatorjunta-asema. Sain istua tykinpiipun päällä, ja muistan sotilaiden keittäneen ruokaa enoni saunan padassa.

Jatkosotaa edelsi talvisota, jolloin Koski lähetettiin äidin siskon luokse isoon maataloon.

– Isä lähti talvisotaan, ja äiti jäi kotiin kahden veljeni ja vastasyntyneen siskoni kanssa.

Koski pohtii olleensa onnekas, maatalossa oli paljon kirjoja. Hän uskoo tilanteen olleen kotona toisenlainen.

– Äitini varmasti murehti isää, ja vauva vei huomion.

Sota vaati veronsa, vaikka isä palasi rintamalta. Kaikissa perheissä ei haluta puhua asiasta, jonka Aimo Koski ottaa avoimesti puheeksi.

– Kahdessa nuoremmassa veljessäni sota-ajan lapsuuden kokemukset näkyivät koko heidän ikänsä. Toinen veljistäni kyllä opiskeli, mutta ei koskaan päässyt työelämään. Eikä äitinikään ollut sodan jälkeen terve.

Sota-ajan kokemukset ovat olleet aiempaa enemmän läsnä kuluvana keväänä. Koski ei ole koskaan ajatellut, etteikö Venäjä olisi Suomelle uhka. Hän katsoo, että Nato-hakemuksen jättäminen oli oikea ratkaisu.

– Viime aikoina olen taas hämmästellyt sitä, kuinka pitkä raja meillä on Venäjän kanssa, ja olen miettinyt, mitkä alueet menetimme sodissa.

Koski kertoo yhden lempijutuistaan:

– Suomen itärajalla on kesken viivoitinsuoraa linjaa äkkimutka, joka tuli kuulemma Stalinin kynnestä.

Koski on pohtinut myös Vantaan asemaa, jos Suomeen kohdistuisi hyökkäys.

– Onhan meillä täällä lentoasema.

Lähes 90 vuosikymmentä nähnyt viisas mies on päätynyt pohdinnoissaan siihen lopputulokseen, ettei Suomi voi oikeastaan tehdä mitään estääkseen mahdollista Venäjän hyökkäystä.

– Me voimme vain varustautua.

Kaapon, 18, mielestä diplomatiaa arvostava Suomi näytti tänä keväänä kovan kuorensa

Kun 18-vuotias länsivantaalainen Kaapo Sevón kuuli ensimmäistä kertaa Suomen päättäneen liittyä Natoon, häntä jännitti.

– Ensimmäinen ajatukseni oli, että miten Venäjä reagoi Suomen ratkaisuun.

Sevón kuvaa tiedostaneensa siinä hetkessä riskit, joista on kuluvan kevään aikana puhuttu paljon.

Omassa ystäväpiirissään Sevón on huomannut olevan paljon Venäjän aggressiivisuuden herättämää ”Nato-positiivisuutta”. Keskusteluissa on kuitenkin noussut esiin myös Natoon liittyviä epäilyjä.

– Ei Nato mitään hurraa-huutoja aiheuta. Nato-maissa, kuten Turkissa, syyllistytään ihmisoikeusloukkauksiin. Se ainakin minua itseäni häiritsee eniten, Vaskivuoren lukion toista luokkaa käyvä Sevón toteaa.

Sotilaallinen voimankäyttö herättää Sevónissa ristiriitaisia ajatuksia. Hän pohtii, että toisaalta on hyvin surullista, että vielä tänä päivänä turvaudutaan sotilaalliseen voimaan, mutta toisaalta tietty sotilaallinen turva on hyvä olla olemassa.

Suomen asevelvollisuuden Sevón toivoo muuttuvan tasa-arvoisempaan suuntaan.

– Suomen malli on vähän vanhanaikainen, kun vain miehet ovat asevelvollisia. Ymmärrän, ettei muutos tapahdu nopeasti, mutta mielestäni se olisi tarpeen.

Sota on tullut Sevónin lähelle vain elokuvissa, dokumenteissa ja uutiskuvissa. Hän pohtii asennoituvansa sotaan varmasti aivan eri tavalla kuin sodan kokeneet.

– Jotkut sodan kokeneet saattavat pitää sotilaallista liittoutumista turhana siksi, että ennenkin ollaan pärjätty ilman Natoa. Heille sanoisin, että sodankäynti ja konfliktit ovat muuttaneet muotoaan, ja siksi Natoon liittyminen on viisasta.

Venäjä on rajanaapurimme, se tulee Sevónin mielestä muistaa. Hän toivoo, että Suomen välit Venäjään pysyisivät asiallisina. Että diplomatialla olisi iso rooli ja että kauppaakin voitaisiin joskus tulevaisuudessa mahdollisesti käydä.

Natoon liittymisellä on Sevónin mukaan tärkeä viesti.

– Se kertoo, että meillä on sisua. Emme pelkää Venäjää. Haluamme säilyttää diplomatian mutta näytämme myös kovan kuoremme.