Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kesäkukkia alkaa ilmestyä Vantaan keskuksiin vähitellen

Pelargoneja, petunioita, samettiruusuja, amppelirusokkia, begonioita, kesäkynttilöitä, kesäpäivänhattuja, kosmoskukkaa ja noin 40 muuta erilaista kesäkukkalajiketta istutetaan Vantaan kaupunkikeskuksiin lähiviikkojen aikana. Kukkia istutetaan yhteensä noin 10 000 kappaletta ja noin 19 000 euron arvosta. Vantaan kaupungin kunnossapitopäällikkö Jyrki Vättö kertoo, että kukat tulevat tukikohtiin ensi viikolla ja niiden istutus alkaa heti. Sen jälkeen kukka-astiat kuljetetaan paikoilleen.

– Siten kaikkia astioita ei tuoda ihan samaan aikaan kaikkiin paikkoihin, mutta parin viikon sisällä astiat ovat aika lailla paikoillaan.

Vättö toteaa, että Kielotien kesäterassin kukkia ei kaupunki istuta eikä maksa.