Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vantaalle odotetaan tuhatpäistä festarikansaa, kun Alice Cooper ja muut rokkistarat nousevat lavalle Hiekkaharjussa – "Ei esiintyjiä yhdellä puhelinsoitolla saa"

Vantaa on ensimmäistä kertaa mukana Rock In The City -festivaalikiertueella.

Marika Lumme

Rock-musiikki raikaa Hiekkaharjussa ensi viikonloppuna, kun Rock In The City -festivaali saapuu ensimmäistä kertaa Vantaalle. Kahden päivän aikana Vantaalla nousee lavalle lähes 20 kotimaista ja kansainvälistä esiintyjää ja yhtyettä.

10.–11. kesäkuuta järjestettävillä festareilla esiintyvät kansainvälisistä tähdistä englantialaisyhtyeet Bullet For My Valentine ja Uriah Heep, saksalainen bändi Accept sekä irlantilainen rock-trio Dea Matrona.

Kotimaisista yhtyeistä festivaaleilla esiintyvät muun muassa Reckless Love, The 69 Eyes, Lordi, Temple Balls, Melrose sekä Turmion kätilöt.

Festivaalin järjestävän RH Entertainment Oy:n toimitusjohtaja Riki Huhtala tietää, että moni paikalle saapuvasta yleisöstä odottaa lavalle yhdysvaltalaista Alice Cooperia. Cooper on lauantain ja koko festareiden viimeinen esiintyjä.

– Cooper on selkeästi suurin vetonaula, Huhtala sanoo.

Rock In The City -festivaalikiertue järjestetään tulevana kesänä Vantaan lisäksi Kuopiossa, Kouvolassa, Oulussa, Rovaniemellä, Keravalla ja Porissa. Alunperin kiertue oli tarkoitus toteuttaa kaikkiaan 13 paikkakunnalla, kuten Helsingissä. Huhtalan mukaan niin koronavirustilanne kuin Ukrainan sota ovat tuoneet haastetta tapahtumajärjestäjille.

– Ei tämä ole herkkua ollut, mutta uskomme kovasti, että tänä vuonna saadaan hyvä festarikesä niillä paikkakunnilla, joissa festari järjestetään, Huhtala toteaa.

Kaikilla on suuri halu päästä keikoille varsinkin koronan jälkeen.

Ensimmäisen kerran kiertue toteutettiin vuonna 2019.

– Halusimme tehdä aikuiselle rock-väestölle tapahtuman, jotta rock-musiikki ei unohdu ja voimme viedä musiikkia eteenpäin, Huhtala selvittää.

Vantaa ja Hiekkaharju valikoituivat Huhtalan mukaan yhdeksi kiertueen paikaksi, koska yhteistyö kaupungin kanssa on sujunut hyvin.

– Kartoitimme eri paikkoja ja Vantaan oli mahdollisuus ottaa meidät vastaan tuolloin kesäkuun toisena viikonloppuna. Meillä toki oli tiedossa, että Vantaalla on pidetty useita erilaisia festareita menestyksekkäästi, hän sanoo.

Kaksipäiväinen tapahtuma on tarkoitettu vain aikuisille.

– Koko alue on anniskelualuetta, joten tapahtumaan on 18-vuoden ikäraja. Tosin musiikillinen kattaus ei ehkä kovin nuoria kiinnostakaan, hän toteaa.

Maailmantähtiä ei ole Huhtalan mukaan ollut vaikea saada kiertueelle.

– Kaikilla on suuri halu päästä keikoille varsinkin koronan jälkeen.

Huhtala kuitenkin toteaa tapahtuman kilpailevan myös kansainvälisten festivaalien kanssa.

– Totta kai vaatii töitä, että saadaan rocktähti Suomeen, eikä hän jää kiertämään Keski-Euroopan festareita.

Suomen vetovoima luodaan Huhtalan mukaan luottamuksen kautta.

– Käymme ulkomailla tapaamassa agentteja ja vahvistamme luottamusta siihen, että meidän kanssa kannattaa toimia. Ei esiintyjiä yhdellä puhelinsoitolla saa, vaan vaaditaan paljon töitä, hän painottaa.

Vantaalle Huhtala odottaa tuhansia rock-musiikin ystäviä.

– Ennakkoon on myyty muutama tuhat lippua. Uskon, että vauhti kiihtyy, hän kertoo.

Merkittävä asia festareiden onnistumiseen on sää.

– Toiveena on +24 ja pilvipoutaa, Huhtala naurahtaa.

Juttua muokattu 7.6.2022 klo 13.22: Korjattu Accept-yhtyeen kotimaa.