Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutissuomalainen: Amikset pärjäävät pääsykokeissa huonommin kuin ylioppilaat – Näin kommentoivat ammattikorkeakoulut tuoreeltaan

Ammattiin valmistuneet pärjäävät ammattikorkeakoulujen valintakokeessa ylioppilaita huonommin, kertoo Uutissuomalainen.

Asia käy ilmi ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintoihin liittyvästä tutkimuksesta. Tutkimuksessa tarkasteltiin hakijoiden menestystä amk-valintakokeessa syksystä 2019 alkaen kolmeen eri otteeseen.

– Tulosten perusteella ammatillisen koulutuksen suorittaneet menestyvät kaikissa amk-valintakokeen osioissa heikommin kuin ylioppilaat, kertoo amk-opiskelijavalinnat-konsortion tutkimus- ja kehityspäällikkö Jonna Vierula Uutissuomalaiselle.

Valintakoemenestyksen ohella tutkittiin todistusvalinnoissa menestymisen ja valintakokeissa pärjäämisen yhteyttä. Alustavien havaintojen mukaan ammatillisen perustutkintotodistuksen tuottamat todistusvalintapisteet ovat selvästi heikommin yhteydessä amk-valintakokeessa menestymiseen kuin ylioppilastutkintotodistuksen tuottamat pisteet.

– Amk-valintakokeessa arvioidaan keskeisiä korkeakouluvalmiuksia. Havainto vahvistaa aiempaa huolta ammatillisen koulutuksen tuottamista korkeakouluvalmiuksista lukioon verrattuna, Vierula arvioi.

Ammattikorkeakouluja tilanne huolestuttaa, ilmenee Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston Arenen tänään aamulla lähettämästä tiedotteesta. Jo noin puolella uusista amk-opiskelijoista on taustallaan ammatillinen tutkinto.

Ammattikorkeakoulujen mukaan ammatillisen koulutuksen suorittaneita tarvitaan korkeakoulutukseen yhä enemmän, koska osaamisvaatimukset nousevat koko ajan yhteiskunnassa ja suomalaisten koulutustasoa pitäisi siksi saada nostettua. Lisäksi asia on tärkeä koulutuksellisen tasa-arvon kannalta.

– Suomi on tipahtanut kansainvälisessä kilvassa korkeakoulutettujen määrässä. Jos haluamme edetä kohti kansallista tavoitettamme puolen ikäluokan korkeakouluttamisesta on meidän varmistuttava, että ammatillisen tutkinnon suorittaneilla on tosiasialliset valmiudet korkeakouluopintoihin, painottaa tiedotteessa Arenen toiminnanjohtaja Ida Mielityinen.

Arenen mukaan tuoreen tutkimuksen tuloksia tukevat myös koulutuksen arviointikeskuksen Karvin arvioinnin tulokset. Niiden mukaan juuri korkeakouluopintoihin edellytettävät valmiudet jäävät nyt liian usein saavuttamatta.

Muokattu 9.6.2022: Lisätty osuus, joka perustuu Arenen tiedotteeseen.