Lehtokotilot ovat ikävä riesa monessa vantaalaisessa puutarhassa. Vantaan ympäristökeskuksen biologi Kari Lindblomin mukaan kaupunkilaisilta on tullut yhä runsaammin kyselyitä lehtokotiloihin liittyen. Lindblomin mukaan kotipuutarhurit kaipaavat neuvoja ennen kaikkea lehtokotiloiden hävittämisestä. Lehtokotiloiden pesiytymisen omaan puutarhaan huomaa viimeistään reikäisistä kasvien lehdistä.
Lindblom tietää lehtokotiloiden lisääntymisen olevan trendi koko pääkaupunkiseudulla.
– Lehtokotilo viihtyy rehevissä ja lehtomaisissa puutarhoissa sekä puistoalueilla. Vantaalla on monia lehtokotilolle suotuisia purolaaksoja, kuten Kylmäojan, Keravanjoen ja Vantaanjoen rannat, Lindblom kertoo.
Ympäristöekologian professori Heikki Setälä Helsingin yliopistosta niin ikään kertoo kuluvan kesän olevan lehtokotiloiden osalta poikkeuksellisen paha.
– Niitä on enemmän kuin miesmuistiin, Setälä sanoo.
Ilmiö koskettaa Setälän mukaan Suomen etelärannikkoa ja koko pääkaupunkiseutua.
– Espoossa, ja myös Lahdessa, lehtokotilot olivat syöneet metrin korkuisia haapoja putipuhtaiksi. En ole koskaan nähnyt tällaista, Setälä korostaa.
Vantaalla Setälä ei ole käynyt itse havainnoimassa lehtokotiloiden tuhoja, mutta tietää, että lehtoalueilla ja puutarhoissa kotilot viihtyvät kaupungista riippumatta. Lehtokotiloiden villiin lisääntymiseen vaikuttaa Setälän mukaan runsasluminen talvi.
– Lehtokotilot ovat talvehtineet mahdottoman hyvin. Sekä aikuiset lehtokotilot että munat säilyivät paksun lumipeitteen alla. Kun kevät koitti, kotilot lähtivät massoittain liikkeelle, Setälä selvittää.
Tapoimme kotilot kaatamalla vettä niiden päälle.
Jos lehtokotiloista haluaa eroon, Lindblom kehottaa tarkkailemaan kesällä, missä kohtaa pihapiiriä kotilot asustavat.
– Kun talvi tulee, siitä kohtaa puutarhaa kannattaa vähentää lumikerrosta, jolloin pakkanen voi vaikeuttaa kotiloiden selviämistä hengissä, Lindblom vinkkaa.
Myös Setälällä on takataskussaan keinoja lehtokotiloiden häätämiseksi.
– Kaikkein paras, joskin tuskallisin ja tylsä, keino on poimia niitä urheasti käsin ja tappaa vaikka kuumaan veteen tai suolaliuokseen, Setälä ohjeistaa.
Projektin saattamiseksi maaliin, ei lehtokotiloita kannata laittaa kompostiin tai roskikseen.
– Ne kannattaa kaivaa syvälle maahan. Hauta tulee olla ainakin 10 senttinen.
Lehtokotiloiden hautaaminen on Setälän mukaan tärkeää, koska kotilot syövät toisiaan ja huolimattomalla viimeistelyllä urakka voi mennä hukkaan.
– Kotilot tarvitsevat kalkkia kuorensa rakennusaineeksi ja siihen kelpaavat myös lajitoverit.
Kasvimaan ympärille voi Setälän mukaan kokeilla koivutisleellä siveltyjä lautoja.
– Tämä on laiskalle ihmiselle mukavampaa kuin poimiminen.
Yksi keino on poimia etanoita keittiöön.
– Eräät tekevät niistä ruokaa itselleen. Voisihan pitää kesällä vaikka kotilojuhlat. Itse en ole ollut vielä niin nälkäinen, että olisin niitä syönyt, Setälä toteaa.
Sinnikäs kerääminen tuo Setälän mukaan tuloksia.
– Lehtokotilot eivät häviä kokonaan, mutta keräämällä voi saada välivuosia, hän sanoo.
Lindblom huomauttaa, että tehokkain keräystyö tapahtuu keväällä.
– Yhden kotilon keräämisellä huhti-toukokuussa voit estää 100 kotilon syntymisen.
Rajakylässä asuva Antti Kukkonen naapureineen onnistui taistelussa lehtokotiloita vastaan. Naapurusto keräsi lehtokotiloita urakalla muutama vuosi sitten. Viime ja tänä kesänä kotiloita on näkynyt puutarhassa vain yksittäisiä.
– Keräsimme ja tapoimme kotilot kaatamalla vettä niiden päälle. Työ ehdottomasti kannatti, Kukkonen sanoo.
Taistelu lehtokotiloita vastaan on haastavaa myös siksi, että kotilot tykkäävät lähes kaikista vihreistä kasveista. On kuitenkin muutamia, jotka eivät lehtokotiloille maistu, kuten siankärsämö, pietaryrtti, saniainen ja kultapiisku.