Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Presidentti Sauli Niinistö IS:lle: Miksi neljänsiä koronarokotteita pantataan?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ihmettelee Ilta-Sanomien haastattelussa, miksi neljänsiä koronarokotteita pantataan eikä niitä mahdollisteta nykyistä laajemmalle joukolle.

Sauli Niinistö ei 73-vuotiaana saanut neljättä rokotusta ennen kuin sairastui koronaan huhtikuun loppupuolella. Hän joutui sairaalaan kahdeksi yöksi koronaa seuranneen keuhkokuumeen vuoksi.

– Viikkoa ennen kuin sairastuin covidiin kyselin lääkäriltä, että voinko saada neljännen rokotteen. Kolmas oli tuolloin jo vanhentunut. Vastaus oli, että en voi saada. Ei se siihen hätään olisi auttanutkaan, mutta tunnen itseäni nuorempia ihmisiä, kuusikymppisiäkin, jotka kovasti mielellään ottaisivat jo neljännen rokotuksen, presidentti toteaa Ilta-Sanomille.

THL laajensi kesäkuun alussa neljänsien koronarokotusten suositusta 70–79-vuotiaisiin riskiryhmäläisiin. Aiemmin suositus kattoi vakavasti immuunipuutteiset 12 vuodesta alkaen, 80 vuotta täyttäneet ja erilaisen hoivan piirissä olevat tai muutoin terveyden heikentämät vanhukset.

– Olen nähnyt perustelun, että odotetaan, että syksyn alussa jouduttaisiin kuitenkin antamaan rokotus. Annettaisiin sitten vaikka viides, Niinistö ihmettelee.

Koronakuolemien määrä ylitti Suomessa 4 000 rajan toukokuussa. Niinistö haluaisi, että tästä keskusteltaisiin Suomessa kuuluvasti.

– Kuolemien määrä meillä tuntuu olevan valtavan suuri ja siitä vallitsee valtava vaiennus. Siinä missä Suomessa tilanne oli kaksi vuotta hyvä, nyt se on tässä suhteessa erittäin huono. Kuolema on kova asia.