Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kehä III -hanke etenee – Korjaustöiden sulkema silta avataan liikenteelle

Kehä III:n parannustyöt etenevät. Torstaina 30. kesäkuuta avataan liikenteelle Hämeenkylän läntinen risteyssilta Vihdintiellä. Läntinen risteyssilta avataan, jotta sille voidaan ohjata seuraavaksi korjattavan Hämeenkylän itäisen risteyssillan liikenne.

Itäisen risteyssillan ollessa pois käytöstä, läntisellä risteyssillalla on käytössä yksi kaista kumpaankin suuntaan.

Kehä III:n korjaustöiden projektipäällikkö Antti Koski Väylävirastosta toteaa, että tilanne Vihdintiellä säilyy liikenteen kannalta lähes ennallaan. Silta vain vaihtuu toiseksi.

Molemmat huonokuntoiset risteyssillat uusitaan hankkeessa kokonaan. Viime vuoden keväällä alkaneet rakennustyöt viimeistellään itäisen risteyssillan valmistuttua. Silloin myös läntisen sillan jalankulun ja pyöräilyn väylä palautetaan paikoilleen. Rakennustyöt valmistuvat keväällä 2023.

Kehä III:n parantaminen -hankkeen kolmanteen vaiheeseen kuuluvat muun muassa kolmansien ajokaistojen rakentaminen Vantaankoski–Pakkala-välille, uuden eritasoliittymän rakentaminen Askistoon sekä tien pohjarakenteen kunnostaminen. Tavoitteena on vastata Kehä III:n kasvaviin liikennemääriin.

Lue myös: Sortumavaarassa oleva Kehä III korjataan uuteen uskoon – "Tienpohja kestää sata vuotta", kun teräsbetoni korvaa lahonneet puupaalut

Kehä III:n alla piilee sortumavaara – ongelmapaikalla liikkuu joka päivä 48 000 ajoneuvoa