Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Matarissa asuva Lauri Jääskeläinen haluaa pystyttää taidenäyttelyn, jossa on 60 teosta – Siihen on selkeä syynsä

Minulla on oma linjani, teen perinteisemmän tyylin taidetta, Lauri Jääskeläinen sanoo.

Ennen kouluikää Lauri Jääskeläisellä oli tapana piirrellä kynnellä jäiseen ikkunalasiin kuvioita lapsuuskodissaan Nilsiässä. 15-vuotiaana hän nakerteli pieniä puisia eläinveistoksia ja parin vuoden päästä maalasi jo suurikokoisia luontoaiheisia tauluja.

– Taiteilijuus on ollut minulle luonnonlahja, hän toteaa nyt, 60 vuotta myöhemmin ja elämänsä toisen näyttelyn kynnyksellä.

Vuonna 2019 Jääskeläinen järjesti sellaisen entisellä kotipaikkakunnallaan. Oli kulunut 50 vuotta kun hän sieltä lähti, ja näyttely tarjosi oivan tilaisuuden tavata sukulaisia ja tuttavia.

– Toivon, että tulevaankin näyttelyyn tulisi vanhoja tuttuja, sanoo mies, joka ennen eläköitymistään vuonna 2011 ehti työskennellä Vantaan kaupungilla lähes 40 vuotta ensin puutarhapuolella, sitten taloustehtävissä.

Lapsuus ja lapsuuden maisemat ovat vaikuttaneet voimakkaasti Jääskeläisen tuotantoon, mutta luonto kaikkinensa muutenkin on kiehtonut. 60 taiteentekovuotensa varrelta hän on koonnut 60 työtä Vantaan musiikkiopiston Lummesalissa Tikkurilassa pidettävää näyttelyään varten.

Mukana on myös 18 maalauksen tuore sarja Suomen eläimistä.

– Maalasin niitä kärpästä hirveen asti. Innostus syttyi korona-aikana, kun liikkumista oli normaalia vähemmän.

Näyttelyyn pääsee myös maalaus jo vuonna 1964 kuolleen taiteilija Martti Ranttilan sinisestä ateljeetalosta, joka sijaitsi aivan Jääskeläisen kodin naapurissa Matarissa.

– Ateljeetalo purettiin vuonna 2018, mutta ehdin sitä ennen ottaa keittiömme ikkunasta rakennuksesta valokuvan ja maalasin siitä taulun.

Ranttila oli Pro Finlandia -mitalillakin palkittu taiteilija, jonka malliksi päätyi myös lähinaapureita.

– Paikalliset asukkaat ovat kertoneet hänestä paljon tarinoita, Jääskeläinen iloitsee ja aikoo talomaalauksen yhteyteen koota lyhyesti tietoa taiteilijasta.

Tulevassa näyttelyssä on öljyvärimaalausten lisäksi myös veistoksia.

– Viime lokakuussa aloin ajatella lopettamista. Tein työn, jossa ovat pensselit ja paletti kehyksissä. Sen nimi on Lopputyö ja se on mukana näyttelyssä.

Lauri Jääskeläisen taidenäyttely Vantaan musiikkiopiston Lummesalissa (Lummetie 4) ti–la 5.–9.7. Auki ti–to kello 12–19, pe–la kello 10–15