Puhelin tulee hankkia perustoimeentulotuella. Tämä voi olla vaikeaa esimerkiksi vähävaraisille ja asunnottomille.
Köpi Kuorelahti, 44, ei omista juuri nyt puhelinta. Se katosi juhannuksena Tervasaaressa.
Kuorelahti oli ostanut kännykän verkosta 15 eurolla. Puhelin oli päivittäisessä käytössä: hän hoiti sillä pankkiasiat, tunnistautumiset ja yhteydenpidon läheisiin.
Tällä hetkellä Kuorelahti on asunnoton. Hän on alunperin kotoisin Jyväskylästä, mutta sijainti ja työpaikka ovat nyt Helsingissä.
– Puhelin on elinehto. Nyt en ole päässyt pitämään esimerkiksi yhteyttä ihmisiin, hän sanoo.
Usealle asunnottomalle puhelimen ja verkkopankkitunnusten puuttuminen ovat arkipäivää, arvioi Sininauhaliiton projektityöntekijä Janne Haikka.
Haikka työskentelee liikkuvana digitukena päivätoimintakeskuksissa. Asiakkaisiin lukeutuu muun muassa päihteitä käyttäviä ihmisiä.
– Tapaan päivittäin henkilöitä, joilla ei ole laitteita tai sähköisiä tunnistautumisvälineitä. Se aiheuttaa hirveästi kertautuvia ongelmia.
Verkkoasiointi on tällaisissa tilanteissa mahdotonta. Läheisiinkään ei pysty olemaan yhteydessä.
– On nuoria, joilla ei ole puhelinta ollenkaan. He eivät ole kiinni samassa yhteiskunnassa. Tämä on kokonaisuutena hyvin vahvasti piiloon jäänyt ongelma.
Vuonna 2020 julkaistussa kyselytutkimuksessa selvisi, että 7,2 prosenttia väestöstä ei käytä älypuhelinta. 10 prosenttia henkilöistä, jotka eivät käyttäneet digilaitteita, olisivat kyselyn mukaan halukkaita käyttämään niitä, jos älylaitteeseen olisi varaa.
Sininauhaliiton Haikka arvioi, että vähävaraiset priorisoivat mobiililaitteen ohi muita asioita.
Tämä on piiloon jäänyt ongelma.
– Ensin täytyy hoitaa elämän edellytykset. Että on ruokaa ja katto pään päällä. Sitten tulevat muut asiat.
Aalto-yliopiston vanhempi yliopistonlehtori Sari Kujala kuvailee, että tilanne on eriarvoistava.
– Jos ihmisellä on esimerkiksi päihdeongelma ja hän haluaisi hoitoon, niin asunnottomalle se on paljon haastavampaa kuin työssäkäyvälle ihmiselle, joka pääsee käyttämään digipalveluita.
Samoilla linjoilla on myös Digi- ja väestötietoviraston Digituki-palvelun erityisasiantuntija Mirva Gullman.
– Jos ajattelee kuinka monta kertaa arjessa täytyy tunnistautua johonkin, niin on aika ulkopuolella, jos ei ole omaa laitetta tai tietoja ja taitoja sen käyttöön.
Sininauhaliiton mielestä yksi ratkaisu löytyisi uudistamalla lainsäädäntöä. Nyt mobiililaite tulee hankkia perustoimeentulotuella. Eli hankinnasta kilpailevat esimerkiksi ruoka ja vaatteet.
Liiton mielestä laite pitäisi saada hankittua samaan tapaan kuin silmälasit, eli niin sanottuna muuna perusmenona. Tällöin hankintakuukautena saisi tavallista enemmän tukea.
– Se voisi toimia vaikka samalla tavalla kuin silmälasien kanssa, eli hankinnan voisi tehdä kerran kolmessa vuodessa.
Nytkin digilaitteen on voinut saada täydentävällä toimeentulotuella. Tämä on kuntien hallinnoimaa tukea ja käytänteet vaihtelevat.
Mikko Kuorelahden ystävä Daniel Markaka, 31, pohtii, että lakimuutos olisi tervetullut.
– Puhelinten hinnat ovat niin korkeat, että se on iso osa tuen piirissä olevan henkilön toimeentuloa, Markaka sanoo.
Puhelimia voi toki hankkia myös edullisesti verkosta, mutta kaikilla ei kuitenkaan ole tähän taitoja. Ystävysten mukaan yksi ongelma on puhelinten käyttöikä.
– Jos henkilöllä ei varallisuuden takia ole mahdollisuutta hankkia uutta mobiililaitetta vanhan tilalle, se ei ole hänen vikansa. Laitteiden pitäisi kestää pidempään.
Moni ei välttämättä tiedä, miten älylaitteita käytetään. Kuorelahti on toiminut usein ystävilleen digitukena. Hän on opastanut esimerkiksi pankkipalveluiden käyttämisessä.
– Ei tarvitse olla vanhakaan, esimerkiksi 30–40-vuotiailla ei välttämättä ole digitaitoja, hän kuvailee.
Monella on hänen mukaansa jopa pelkoja teknologian suhteen. Arvio allekirjoitetaan Aalto-yliopistosta.
Sininauhaliiton asiantuntija Janne Haikka kertoo, että apua pyydetään huomattavasti enemmän arkipäiväisiin asioihin kuin Kelan kanssa asiointiin.
– Esimerkiksi yksi asiakas halusi laitteen ja ohjelmat kuntoon, jotta pääsee vastaanottamaan valokuvia lapsistaan.
Mikä ratkaisuksi? Vuoreslahti ja Markaka pohtivat, että kaupungissa voisi olla sähköisiä asiointipisteitä.
Aalto-yliopiston Sari Kujala on samaa mieltä. Tutkimuksissa on ilmennyt, että etenkin yksityisyyttä varjeleville asiointipisteille olisi tarvetta. Lisäksi Kujala peräänkuuluttaa verkkopalveluihin selkeää kieltä.
Sininauhaliiton Janne Haikalla on päättäjille viesti.
– Täytyy huomioida, että on olemassa tällainen ihmisryhmä, joka on vauhdilla putoamassa digitalisaation huumasta.
Lue myös: Toimeentulotuen saajien määrä kasvoi Vantaalla huomattavasti