Yritysvieraita ulkomailta, koulutuspäiviä, häitä... Vuolle-rakennuksen yläkerran on tarkoitus olla aivan oma maailmansa.
Vantaalainen yrittäjä Jarkko Sistonen on aidosti innoissaan Tikkurilan jokirantaan suunnitellusta sauna-ravintolasta terasseineen.
– Kun tuli tietoon, että kaupunki sinne sellaisen haluaisi, näin jotenkin heti, millaisia saunan ja rakennuksessa tarjolla olevien palvelujen pitäisi olla.
Sistonen on asunut Tikkurilassa 25 vuotta. Yli 20 vuotta pankki- ja rahoitusalalla toimittuaan hän siirtyi reilu puolitoista vuotta sitten muun muassa erilaisiin kiinteistökehitysprojekteihin keskittyväksi yrittäjäksi.
Urallaan hän on törmännyt siihen, että elämyksellistä edustuspaikkaa esimerkiksi yritysten ulkomaisille vieraille ei Vantaalla ole, vaan sellaista on pitänyt aina lähteä hakemaan Helsingistä.
– Nyt sauna-ravintolasta on tarkoitus saada upea kokonaisuus, jolla pystytään taklaamaan myös liike-elämän tarpeita, Sistonen sanoo.
Vuolle-rakennuksen yläkertaan onkin Sistosen mukaan suunniteltu yrityselämää palvelevaa seminaari- ja neuvottelutilaa sekä saunaosastoa.
– Isot yritykset voisivat pitää siellä esimerkiksi koulutuspäiviäkin. Yhtä hyvin siellä voi viettää vaikka hääjuhlia.
Yläkerta on oma erillinen maailmansa, samanaikaisesti alakerran sauna- ja ravintolapalvelut terasseineen pysyvät koko ajan avoinna muille asiakkaille, kaupunkilaisille ja turisteille.
– Paikka on hyvien kulkuyhteyksien päässä ja majoituskapasiteettia riittää ympärillä. Nyt pystymme tällä yhdellä kokonaisuudella ratkomaan aika monta asiaa, Sistonen hehkuttaa.
Siellä voi viettää vaikka hääjuhlia.
Sijaintia tutkittiin uudelleen Sistosen ja tämän yhteistyökumppaneiden ehdotuksesta lähemmäksi Silkin suuntaa kaupungin alun perin aikomasta.
– Se olisi auringon suunnan puolesta edullisin ja kauempana ratamelusta.
Sauna-ravintola on suunniteltu jättimäiseksi simpukaksi Keravanjoessa, samoin kuin koko Vantaanjoessa, viihtyvää Euroopan laajuisesti suojeltua vuollejokisimpukkaa kunnioittaen.
– Rakennuksen on tarkoitus tuottaa elämyksiä. Se on ikään kuin jokitörmään kiinni jäänyt simpukka, joka aukeaa länteen päin, Sistonen valottaa taustatarinaa.
Hybridirakennuksen olemukseen kuuluu ainakin paljon puuta ja suurta lasipintaa. Sen taloudellisuuteen ja energiatehokkuuteen aiotaan kiinnittää erityisen paljon huomiota.
– Saunan on istuttava hyvin alueen kulttuurihistorialliseen miljööseen. Kun on rustiikkista tiilirakennusta naapurissa, ei siihen vastapäätä voi mitään betonimörskää tulla. Ja kun kaupungilla on koko Jokirannan osalta isot suunnitelmat, rakennuksen on sovittava tyylikkäästi kokonaisuuteen.

Sistonen vetää vertailukohteeksi Tampereen.
– Siellä on otettu kaupunkia halkova vesi hienosti mukaan ympäristöön ja siellä viihtymiseen, Tikkurilassa tällaista ei ole toistaiseksi hyödynnetty juurikaan.
Kiitosta saa kuitenkin viime aikojen myönteinen kehitys, johon Sistonen lukee muun muassa Tikkurilankosken padon purkamisen, Silkin alueen vaalimisen ja Vernissan tulevan kunnostamisen.
– Viihtyisä, monipuolinen miljöö on oikeasti iso asia kaupunkilaisten kannalta ja houkuttaa myös liikkumaan ulkona.
Ihan piakkoin jokivarressa ei saunomaan pääse. Jos kaavoitus käynnistyy aiotusti syksyllä, siihen kuluu kuukausia, samoin rakennuslupakäsittelyyn.
Ennen kuin rakentaminen alkaa, vierähtää Sistosen mukaan varmasti ensi vuosi.
– Toivottavasti 2024 alkupuolella päästäisiin etenemään, mutta varmaahan ei mikään ole.
Sauna- ja ravintolakokonaisuuden palveluista vastaava toimija on jo tiedossa, mutta ei julkistettavissa.
Sistonen kuitenkin paljastaa, että kyseinen toimija pyörittää jo valtakunnallisesti useampaa paikkaa.
– Pitää olla varma, että muskelit riittävät.
Tikkurilan jokirantaa uusitaan 12 miljoonalla – Jättiuudistus pääosin valmis vuonna 2021