Kamarineuvos, tapakouluttaja ja Tapaseuran pitkäaikainen puheenjohtaja Kaarina Suonperä on menehtynyt, tiedottaa hänen tyttärensä Tiiu Pohjolainen. Vuonna 1941 syntynyt Suonperä nukkui pois rauhallisesti Vantaalla 23. heinäkuuta.
Tapakouluttajana ja viestintäyrittäjänä työskennellyt Suonperä toimi Tapaseuran puheenjohtajana vuodesta 2004. Pähkinärinteessä asunut Suonperä oli aktiivisesti mukana myös kirkon luottamustoimissa Hämeenkylän seurakuntaneuvoston ja Vantaan yhteisen kirkkovaltuuston jäsenenä.
Suonperä (kok.) vaikutti elämänsä aikana lisäksi Vantaan kunnallispolitiikassa kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsenenä.
Tasavallan presidentti myönsi Suonperälle kamarineuvoksen arvonimen vuonna 2015.
Uutista korjattu 26.7. klo 12.13. Tiiu Pohjolaisen sukunimi korjattu oikeaan muotoon Pohjolainen.