Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vantaalaisen KU-58:n Ville Lampinen tavoittelee huimaa mitaliputkea – "Miesten kasilla ei ole kenellekään kymmentä SM-mitalia putkeen"

Puolimaileri Lampinen aikoo ottaa jo kymmenennen peräkkäisen SM-mitalin Kalevan kisoissa.

Jos vantaalaisen KU-58:n yleisurheilija Ville Lampinen venyy mitaleille Kalevan kisoissa, 800 metrille keskittyvä urheilija on yltänyt SM-mitalille jo kymmenissä kisoissa peräkkäin.

– SM-kulta motivoi. Se ja ennätyksen tekeminen ovat kesän tavoitteet. Miesten kasilla ei ole kenelläkään kymmentä SM-mitalia putkeen, puolimaileri Lampinen sanoo.

Tavoitteista toinen toteutui heinäkuun lopulla Jyväskylässä, jossa syntyi uusi ennätys 1.46,78. Tuloskunto näyttäisi olevan hallitsevalla SM-hopeamiehellä taas kohdallaan parhaaseen mahdolliseen aikaan.

– Joka vuosi pitää olla kunnossa ja terve. Pieniä loukkaantumisia on ollut, mutta kokonaista kautta ei ole jäänyt väliin. Olemme onnistuneet saamaan miehen mitalikuntoon, Lampinen listaa mitaliputkensa syitä.

Lampisen valmennustiimiin kuuluvat pari vuotta matkassa ollut Ari Suhonen ja pitkäaikaisempi valmentaja Pekka Kelonurmi. Ensiksi mainittu otti yhdeksän 800 metrin kultaa putkeen vuosina 1985–93. Onko Suhosen mitalimäärän päihittäminen motivaattori?

– Kymmenen kertaa peräkkäin mitaleille yltäminen olisi kova saavutus, Lampinen toteaa.

Jos tekeminen on puurtamista, tulos ei ole hyvä.

–  Olen oppinut sen, että jos tekeminen on puurtamista, tulos ei ole hyvä. Olen saanut pilkkeen silmäkulmaan omien ennätysten ja muiden takia, hyväntuulinen Lampinen iloitsee.

Yhteistyö Suhosen ja Kelonurmen kanssa on ollut tuloksellisesti hyvä. 800 metrille keskittyminen oli tietoinen päätös valmentajien kanssa.

–  Meillä on hyvä trio, keskustelu on avointa. Tämä ei ole ollut sitä, että luotsi tuo ohjelman käteen, vaan myös minulla on sananvaltaa ja mahdollisuus haastaa, Lampinen kertoo.

– Kasi vaatii startteja, jotta terävin kunto tulee esiin. Ollaan menty nyt pari vuotta saman mantran mukaan, ja se toimii. Nelisatanen on ollut pois kasisataselta. Nyt olen päässyt tähän paremmin kiinni.

Ville Lampisen nimi voi olla tuttu jääkiekkoaiheisten Jatkoaika.comin tai NHL:n suomenkielisten verkkosivujen kautta. Lisäksi Lampinen toimii Saucony-kenkäbrändin markkinointitiimissä ja talliurheilijana.

– Treenit vievät aikaa, elämä pyörii urheilun ympärillä. Sauconylla olen etätöissä, olen urheilukenkäbisneksessä.

Toinen Jatkoaika.comin yleisurheilutähti on Nico Oksanen, joka on voittanut kuulantyönnössä SM-hopeaa.

– Hauska yhteensattuma! Olemme jutelleet Nicon kanssa niitä näitä kisareissuilla.

Mitä urheilun moniosaaja sanoo Suomen yleisurheilun kansainvälisestä tasosta?

– Yleisellä tasolla mennään parempaan suuntaan, lajin sisällä huomaa positiivisuuden. On tapahtunut hyviä asioita, raaka laji vaatii yksilöiltä panostuksia.

Lampinen kilpaili Jyväskylän Motonet GP:ssä viime viikon tiistaina, jossa oli viimeinen mahdollisuus saavuttaa paikka elokuussa Saksassa käytäviin EM-kisoihin. Kalevan kisat käydään Joensuussa tällä viikolla.

– Olen tykännyt siitä kisapaikkana, innolla odotan. Olen juossut siellä hyvin, uusittu rata on nopea. Kesällä 2021 siellä tuli silloinen ennätys.