Kallistunut bensan hinta kurittaa autoilijoiden lompakkoa – "Ei paljon tee mieli rällätä ylimääräistä huviajoa"

Vantaalainen Esa Salminen kertoo seuranneensa asemakohtaisesti polttoaineiden hintoja paristakin eri kännykkäsovelluksesta.

Vantaalainen Esa Salminen, 54, kaartaa tankkaamaan autoaan Helsingin Kontulassa sijaitsevalle Teboil-huoltoasemalle.

Rajakylässä asuva Salminen myöntää oitis, että kallistunut bensa on kurittanut riittävästi lompakkoa.

– Kallista on, se on tänä vuonna nähty jo ihan kyllästymiseen asti, hän tuumii.

– Tätä Teboilia olen yrittänyt välttää, kun Teboil on yhteydessä Lukoiliin ja sitä kautta virtaa rahaa Venäjälle, Salminen pohtii.

Salminen kertoo seuranneensa asemakohtaisesti polttoaineiden hintoja paristakin eri kännykkäsovelluksesta.

– Alkukesästä huomasin, että Kivikossa ja Mellunmäessä on jollakin viikolla ollut koko Helsingin halvin bensa. Joskus kävin niiltä asemilta hakemassa tankillisen bensaa, mutta en minä lähde ympäri kaupunkia paahtamaan muutaman euron perässä, Salminen kertoo.

– Ei paljon tee mieli rällätä ylimääräistä huviajoa, Salminen summaa.

Kallista on, se on tänä vuonna nähty jo ihan kyllästymiseen asti.

Mellunmäessä asuva Riitta Eskola, 49, tankkaa Kontulan Teboililla Audiinsa 98-oktaanista bensaa.

Häntä harmittaa edelleen bensiinin korkea hinta, jonka litrahinta muutama viikko sitten kohosi Helsingissä 2,60 euron pahemmalle puolelle.

– Nyt hinta on vähän siedettävämpi, mutta kyllä tästäkin saa riittävästi maksaa, Eskola valittelee.

Tänä kesänä lomareissut ovat jääneet vähiin.

– Meillä on mökki Lappeenrannassa, mutta siellä on käyty nyt ehkä joka toinen viikonloppu, kun viime kesänä sinne mentiin joka perjantai, Eskola kertoo.

– Ennen käytiin usein mökkireissuilla hakemassa itänaapurissa tankki täyteen, mutta nyt Ukrainan sodan takia bensanhaku Venäjän puolelta on loppunut kokonaan. Minä en halua tukea rahoillani Venäjän sotatouhuja, Eskola puuskahtaa.

Hieman toisenlaisia tankkaajia istuu Käpylän ABC:n kainalossa.

Käpylässä asuva Pertti Pekkinen, 91, vartiokyläläinen Tuija Autere, 66, ja espoolainen Juha Pekkinen, 55, ovat nauttimassa kesästä kahvin ja jäätelön merkeissä.

– Bensan hinta ei ole minua hirvittänyt, koska kaiken energian hinta on koko ajan noussut, Pekkinen sanoo.

– Jos jotain hyvää korkeista hinnoista pitäisi löytää, se on ainakin se, että fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee ja luonto säästyy, Pekkinen arvioi.

Hän kertoo vähentäneensä autoiluaan, mutta ”se ei johdu bensan hinnan kalleudesta”.

Tuija Autere puolestaan on eläkkeellä, mutta enää hän ei tee pitkiä lomamatkoja.

– Autoilen aika vähän. Nytkin ollaan täällä Käpylässä isää katsomassa, Autere kertoo.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut