Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

BRQ Vantaa -festivaali alkaa ja muistaa vanhoja mestareita tavallista runsaammin

Samat muusikot esiintyvät useissa kokoonpanoissa, ja se on kaikille hyödyksi.

Vanha musiikki soi jälleen Pyhän Laurin kirkossa ja Tikkurilan kirkossa Vantaalla sekä yhtenä iltana Helsingissä Johanneksen kirkossa 7.–17. elokuuta. BRQ Vantaa -festivaali peruttiin vuonna 2020 koronan takia ja viime kesänä festivaalin pidettiin supistetusti, mutta nyt kajahtaa isosti. Festivaalilla esiintyy ennätysmäärä kotimaisia ja ulkomaisia taiteilijoita. Heitä on yli 60.

Monet muusikot, kuten cembalisti Aapo Häkkinen, viulistit Sirkka-Liisa Kaakinen-Pilch ja Sue-Ying Koang sekä huilisti Marten Root, esiintyvät useissa konserteissa ja kokoonpanoissa. Niin tekee myös BRQ:n taiteellinen johtaja, sellisti Markku Luolajan-Mikkola.

Kokoonpanoissa soittaa alansa huippujen kanssa nuoria vastavalmistuneita. Luolajan-Mikkolan mukaan on musiikillisesti tärkeää, että eri sukupolvet kohtaavat ja nuoret saavat yhteyden myös kansainvälisiin soittajiin.

Ja vaikkei heti tulisi mieleen, useammissa kokoonpanoissa soittaminen on myös ilmastoystävällistä. Kun ulkomaiset esiintyjät kerran tulevat tänne, niin he esiintyvät samalla matkalla useammin kuin yhden kerran. Siinä säästyy lentoja ja hiilijalanjälki pienenee.

– Ensi vuonna emme kutsu ketään esiintymään vain yhteen konserttiin, Luolajan-Mikkola kertoo.

On myös pohdintaa matkustustavoista, voivatko soittajat tulla pintateitse.

Tänä vuonna soitetaan muun muassa J.S. Bachin, G.F. Händelin, G.P. Telemannin ja A. Vivaldin teoksia.

– Ei pidä unohtaa vanhoja mestareita, kun kaivetaan uutta soitettavaa, Luolajan-Mikkola muistuttaa.

Hän sanoo, että festivaalilla esitetään aina vanhoja, laajalti tunnettuja mestareita, mutta tänä vuonna vähän runsaammin.

– Heillä on niin valtava tuotanto, että emme toista itseämme.

Festivaalilla kuullaan yhteensä 14 konserttia. Tunninmittaiset aloituskonsertit järjestetään sunnuntaina 7. elokuuta Pyhän Laurin kirkossa alkaen kello 19 ja 20.30. Ensimmäisessä soi François Couperin Le Grand ja toisessa kuullaan kaksi Marin Marais’n sekä yksi Marc-Antoine Charpentierien teos.

Peruslippujen paketti saman illan konsertteihin maksaa 26 euroa (+Ticketmasterin kulut) ja yksittäinen konsertti 18 euroa.

Festivaalin loppupuolella on vielä tarjolla erikoisuus, kun Georg Philip Telemannin ja Johann Heinrich Rollen kantaatit saavat Suomen ensiesityksensä. Ne esittää flaamilainen Il Gardellino -orkesteri Helsingin Johanneksen kirkossa sunnuntaina 14. elokuuta kello 19.30. Liput tähän konserttiin maksavat 30/15 euroa.

Festivaalin koko ohjelma: brq.fi.