Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Täytyy lähteä Espanjaan, siellä on halpa ruoka" – Vantaalaiset seuraavat nyt tarjouksia entistä tarkemmin ja ostavat kalaa aiempaa vähemmän

Kaupoissa ruoan hinnan kallistuminen näkyy monien tuotteiden myynnin heikentymisenä.

K-Supermarket Ylivedon edustalla Tikkurilassa käy tasaisen vilkas hyörinä, kun vantaalaiset hoitavat arkiaskareitaan. Johanna Sarkkinen, 54, lukitsee kaupan luona polkupyöräänsä. Jokiniemessä asuva Sarkkinen on menossa kampaajalle, mutta hänellä on sanansa sanottavanaan ruokakauppojen kallistuneista hinnoista.

– Eniten harmittaa se, että kalan hinta on noussut. En syö lihaa, joten proteiinia olen saanut kalasta. Nyt sitä tulee syötyä aiempaa vähemmän, Sarkkinen harmittelee.

Hän kertoo seuraavansa kauppojen tarjouksia nykyään entistä tarkemmin. Enää hän ei osta kaikkia elintarvikkeita yhdestä kaupasta, vaan hakee esimerkiksi hedelmät sieltä, mistä ne saa edullisimmin.

– Nyt pitää nähdä aiempaa enemmän vaivaa, kun tekee ruokaostoksia.

Tikkurilalainen Arja Fältberg, 70, kertoo ostaneensa toistaiseksi ruokaa "aika samalla lailla kuin ennenkin", mutta hän on koettanut metsästää hyviä tarjouksia.

Eniten harmittaa se, että kalan hinta on noussut.

– Esimerkiksi jos kahvi on ollut tarjouksessa, olen ostanut monta pakettia kerralla.

Fältbergillä on selkeä suunnitelma hintojen nousun jatkumisen varalle.

– Täytyy varmaan lähteä talveksi Espanjaan, siellä on halpa ruoka, hän tuumii.

Itse asiassa se ei olisi Fältbergille uusi juttu, sillä hän on aiempinakin vuosina viettänyt pitkiä aikoja Espanjassa.

Tikkurilalainen Joni Sivonen, 40, kertoo, että kesällä hänellä on ollut normaalia enemmän rahaa käytössä lomarahojen ansiosta. Siksi ruuan hinnan nousu ei ole vielä liiemmin kirpaissut. Hän kuitenkin suunnittelee säästävänsä ruokamenoissa jatkossa jättämällä energiajuomat ja makeiset ostamatta.

– Tulee varmaan säästettyä myös siten, että ostan aiempaa enemmän hyvin säilyvää kuivamuonaa.

Pellervon Taloustutkimus on ennustanut, että ruoan hinta nousee tänä vuonna keskimäärin 11 prosenttia. Ruoan hinta on ollut jo aiemmin suhteellisen kallista Suomessa: viime vuonna ruuan ja alkoholittomien juomien hintataso Suomessa ylitti EU-keskiarvon 13 prosentilla. Elintarvikkeiden kallistuminen kurittaa eniten pienituloisia, joilla on jo ennestään ollut vaikeuksia saada rahat riittämään ruokaan.

Kaupoissa ruoan hinnan nousu näkyy monien tuotteiden menekin heikentymisenä. HOK-Elannon S-marketeissa on etenkin tuoreen kalan myynti notkahtanut.

– Selkein muutos on nähtävissä tuoreen kalan myynnissä, jossa hintojen nousu näkyy kulutuksessa. Muissa tuoteryhmissä muutokset ovat olleet pienempiä, kertoo S-market-ketjun ketjujohtaja Ari Talso.

Lidlin viestinnän mukaan hintojen noustessa yhä useampia asiakkaita kiinnostavat tarjoukset ja edulliset peruselintarvikkeet.

– Arvokkaampia liha- ja kalatuotteita ei tällä hetkellä osteta yhtä paljon kuin aiempina kuukausina. Suuntaus liittyy toisaalta myös kesälomakauden päättymiseen ja arkeen paluuseen, jolloin kaupasta haetaan tyypillisesti helppoa, nopeaa ja edullista perusruokaa, Lidlin viestinnästä kerrotaan.