Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sipoonkorven, Nuuksion ja Meikon retkeilijät valvonnan kohteena lauantaina – "On ilmennyt laitonta maaston vahingoittamista ja avotulen tekoa väärille paikoille"

Metsähallitus ja poliisi järjestävät Retkiratsia-valvontatempauksen Nuuksion ja Sipoonkorven kansallispuistoissa sekä Meikon luonnonsuojelualueella lauantaina.

Poliisin eräyhteyshenkilöistä ja Metsähallituksen erätarkastajasta koostuva partio liikkuu maastopyörillä valvonta-alueiden suosituilla luontoreiteillä ja muistuttaa hyvistä retkeilytavoista.

– Retkeilykesä on sujunut pääkaupunkiseudulla pääsääntöisesti hyvin, ja suurin osa retkeilijöistä on toiminut mallikkaasti. Nyt on kuitenkin ilmennyt laitonta maaston vahingoittamista ja avotulen tekoa väärille paikoille, kertoo Metsähallituksen erätarkastaja Tommi Suonpää tiedotteessa.

Suurin osa retkeilijöistä on toiminut mallikkaasti.

Länsi-Uudenmaan poliisin ylikomisario Aapo Isoaho sanoo tiedotteessa, että poliisin havainnot tukevat erätarkastajan näkemyksiä.

– Meillä on ollut kesän aikana yksittäisiä poliisitehtäviä Nuuksiossa. Ne ovat koskeneet esimerkiksi meteliä ja laittomia nuotioita, Isoaho selvittää.

Retkiratsia-valvontatempauksia on järjestetty jo monena vuotena. Niiden aikana erätarkastajat ja eräpoliisit opastavat ja keskustelevat retkeilijöiden kanssa sekä puuttuvat mahdollisiin laittomuuksiin.

Retkeilijöitä opastetaan muun muassa tulentekoon, metelöintiin, leiriytymiseen ja luonnon kunnioittamiseen liittyvissä asioissa.

Metsähallituksen mukaan retkeilijöiltä on tullut valvonnasta hyvää palautetta ja sitä toivotaan kansallispuistoon säännöllisesti.

Häiriöt ulkoilualueilla johtavat rikosilmoituksiin vain harvoin. Sakko voidaan määrätä luonnolle tai muille retkeilijöille haitallisesta toiminnasta, kuten maaston tai puun vahingoittamisesta, roskaamisesta tai laittomasta tulipaikasta.