Mikäli vaihdat asuntosi energiaratkaisua sen energiatehokkuutta parantavaksi, voit saada siihen Ara-rahoitusta jopa 6 000 euroa. Hakemuksen käsittelyssä kestää neljä kuukautta ja avustus on suunnattu asuinrakennuksen omistajalle.
Harvempi tietää ulkopuolisen ahoituksen mahdollisuudesta. Valtion kestävän kehityksen yrityksen Motivan asuinrakennusten energiatehokkuudesta vastaava asiantuntija Teemu Kettunen sanoo, että asiaan liittyen tulee kysymyksiä käytännössä jatkuvasti.
– Niitä tulee paljon. Olen huomannut, että kysymyksiä on viime aikoina tullut aiempaa enemmän. Tulee kyselyitä vaikkapa siitä, voiko saada avustuksia öljylämmityksestä luopumiseen. Ely-keskus myöntää avustuksia tällaiseen, Kettunen sanoo.
Ara (Asumisen rahoittamis- ja kehityskeskus) on myöntänyt energia-avustuksia asuinrakennusten energiatehokkuutta parantaviin korjaushankkeisiin vuosina 2020-2022. Avustusta voivat hakea asuinrakennuksen omistavat henkilöt sekä taloyhtiöt.
Mikäli Ara-avustukset eivät kiinnosta, kotitalousvähennyksen tarjoamat mahdollisuudet kannattaa huomioida.
– Ja se kannattaa muistaa, että jos hakee Aran energia-avustusta tai Ely-keskuksen avustusta, ei voi saada kotitalousvähennystä, Kettunen huomauttaa.
Aran energia-avustusta voi saada ja hakea yhden kerran.
– Sitä haetaan nimenomaisesti niille investoinneille jota ollaan tekemässä. Siihen kannattaa kasata kaikki ne toimenpiteet jotka on suunnitteilla. Eri toimenpiteillä on eri avustusprosenttia. Avustus voi olla enintään 6 000 euroa. Summa voi olla enintään 50 prosenttia energiatehokkuutta parantaviin toimenpiteisiin kuluvasta rahoituksesta, Kettunen kertoo kriteereistä.
Kaikki eivät välttämättä ole aiheesta kiinnostuneita lainkaan. Kettunen toivoisi, että ihmiset hakisivat ennakkoluulottomammin tietoa asiassa.
– Voi sanoa, että ihmiset ovat vaihtelevasti kiinnostuneita aiheesta. On vaikea sanoa kovinko moni tietää Aran energiarahoituksen? Yleensä kuitenkin menee niin, että kun lähdetään tekemään asunnon energiaremonttia, herää kysymys, voisiko tällaiseen saada jotain tukea? Silloin valtakunnallinen kuluttajien energianeuvonta on taho, johon kannattaa olla yhteydessä.
Kettunen huomauttaa, että missään päin Suomea ei varmasti jää asian kanssa yksin.
– Jokaisessa Suomen maakunnassa löytyy energianeuvoja, johon voi olla yhteydessä. On yksi taho, joka toteuttaa energianeuvontaa maakunnan alueella. Motivan valtakunnalliseen neuvontaan voi olla myös yhteydessä.
Kettusen mukaan osaavan energianeuvojan kanssa asioiminen on hyödyllistä ennen kaikkea siksi, että siinä säästää selvää rahaa.
– Se on peruslähtökohta, että energianeuvontaan kannattaa olla aina yhteydessä. Rakennuksen tilojen lämmitys on aina se mikä vie eniten energiaa, ja siinä osa-alueella on myös suurin säästöpotentiaali. Käyttöveden lämmitys on toinen asia, siihen energiaa kuluu omakotitalossa aina ja tietysti myös muussakin asumisessa. Riippuu hyvin paljon kohteesta, mikä milloinkin on kaikkein järkevin toimenpide ja mitä avustusta kannattaa lähteä hakemaan, Kettunen neuvoo.
Omaa kulutustaan voi säädellä monella muullakin tavalla. Kettunen ottaa yhden esimerkin.
– Ilmalämpöpumppu on erittäin energiatehokas ratkaisu suorasähkölämmitteisen asunnon lämmittämiseen. Se ottaa lämmön ulkoilmasta.