Verta vuotavaa nenää pitäisi jaksaa puristaa tarpeeksi kauan, muistuttaa lääkäri.
Nenäverenvuoto on yleinen ja kiusallinen vaiva. Massiiviseltakin vaikuttavan vuodon voi saada taltutettua kotikonstein.
Mitä pitää tehdä, jos nenästä alkaa vuotaa verta, työterveyshuollon erikoislääkäri Toni Vänni Terveystalosta?
Ensin nenä niistetään hyvin, jotta se tyhjenee hyytymistä. Kannattaa ottaa etukumara asento, jotta veri ei valu nieluun. Tämän jälkeen nenän sivua painetaan napakasti nenän väliseinää vasten vähintään 15 minuuttia. Se voi tuntua pitkältä ajalta, mutta muutamasta minuutista ei ole hyötyä. Lisäksi voi laittaa jääpussin tai muuta kylmää otsalle tai niska-alueelle verenvuotoa tyrehdyttämään. Yleisin virhe ensiavussa on, että nenää ei puristeta tarpeeksi kauaa.
Millaisissa tapauksissa on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin?
Jos nenäverenvuoto ei tyrehdy vartin painamisen jälkeen tai jos verta vuotaa paljon nieluun ja oksettaa, on syytä suunnata lääkärin vastaanotolle. Lisäksi jos käyttää esimerkiksi veren hyytymiseen vaikuttavia lääkkeitä, kannattaa verenvuodosta keskustella aina lääkärin kanssa.
Flunssa aiheuttaa verenvuotoa etenkin lapsilla.

Mitä lääkäri voi tehdä verenvuodolle?
Ensin selvitetään, mistä veri vuotaa. Vuotoa voidaan tyrehdyttää esimerkiksi asettamalla nenänieluun sideharsotampooni. Sitä pidetään yleensä muutama päivä. Tämän jälkeen pitää välttää muun muassa kuumia juomia tai voimakasta niistämistä, joka voisi taas laukaista verenvuodon. Jos vuoto on runsasta eikä tyrehdy painamalla, yksi vaihtoehto on tyrehdyttää vuoto laapiksella eli hopeanitraatilla. Ennen puhuttiin polttamisesta, mutta käytännössä se on kemiallinen hoito. Nenä puudutetaan lidokaiinilla ja adrenaliinilla. Adrenaliini myös supistaa limakalvoja. Tämän jälkeen laapistetaan eli kosketaan vuotokohtaa tikulla, jossa on hopeanitraattia. Aine aiheuttaa niin sanotun kemiallisen palovamman ja lopettaa vuodon.
Mistä nenäverenvuoto johtuu?
Usein esimerkiksi flunssa huonontaa nenän limakalvojen kuntoa, ja vaikkapa voimakas niistäminen tai pienikin osuma voi aiheuttaa verenvuotoa. Flunssa aiheuttaa verenvuotoa etenkin lapsilla. Pienillä lapsilla nenäverenvuodot ovat yleisiä, koska limakalvot ovat herkät. Toisaalta limakalvot kuivuvat ja ohenevat ikääntymisen myötä. Kun limakalvo kuivuu, verisuonet saattavat entistä herkemmin repeytyä tai mennä puhki. Kyseessä voi olla laajempi limakalvon vaurio tai yksittäinen verisuoni. Valtimosta tuleva vuoto voi olla hyvinkin runsasta. Useimmiten veri vuotaa nenän väliseinän etuosasta. Nenän takaosan vuodot ovat huomattavasti harvinaisempia ja vaikeampia tyrehdyttää. Esimerkiksi alkoholinkäyttö ja tupakointi voivat altistaa nenäverenvuodolle. Lapsilla nenäverenvuoto saattaa johtua myös vierasesineestä. Joskus nenäverenvuoto voi olla merkki vakavasta sairaudesta, etenkin iäkkäillä ihmisillä.
Onko nenäverenvuodoista syytä olla huolissaan?
Nenäverenvuoto voi olla hyvinkin massiivista, mutta silti se on pääsääntöisesti vaaratonta. Jos yli 40-vuotias kärsii nenäverenvuodosta viikoittain, kannattaa käydä lääkärissä. Tai jos ikäihmisellä alkaa vuotaa säännöllisesti vain toinen sierain. Tällaisissa tapauksissa täytyy ottaa huomioon myös vakavamman sairauden mahdollisuus. Joskus verenvuoto voi olla merkki esimerkiksi nenän sivuontelon kasvaimesta. Myös hyytymishäiriöt voivat lisätä vuotoja.
Alkoholinkäyttö ja tupakointi voivat altistaa nenäverenvuodolle.
Miksi toisilla nenä vuotaa verta herkästi, toisilla ei koskaan?
Se on geneettistä. Vähän sama asia kuin että joillekin tulee mustelmia helpommin kuin toisille. Lisäksi esimerkiksi allergiat ja infektiot vaikuttavat nenän vuotoherkkyyteen.
Voiko nenäverenvuotoja ehkäistä?
Jos nenän limakalvot ovat kovin kuivat, kosteuttavat suihkeet saattavat auttaa.