Autotuojat- ja teollisuus ry pitää outona hallituksen kaavailuja poistaa täyssähköautoista hankintakannuste. Henkilöautojen hankintakannustetta voi hakea ensi maaliskuun loppuun asti, mutta suositun tuen määrärahaa ei riitä kevääseen asti.
Hankintatukien jatkoa koskevassa esitysluonnoksessa sähkökäyttöisten henkilöautojen 2 000 euron hankintakannusteelle ei ole suunnitteilla jatkokautta ja tuki on päättymässä määrärahojen loppumiseen etuajassa – käytännössä jo syksyn aikana. Syynä muutokseen on se, että Suomi on saamassa EU:n elpymisvälineestä odotettua vähemmän tuloja. Autoala oudoksuu henkilöautojen hankintatuen alasajoa.
– Nyt on kysymys siitä, mille kasvu-uralle liikenteen sähköistyminen asettuu. Mikäli sähköistyminen ei etene nykyistä kasvukäyrää selvästi rivakammin, on Suomen täytettävä päästötavoitteensa korottamalla entisestään biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta. Tämän tien päässä häämöttävät valtavat polttoaineiden hintojen nousut. Tämä olisi isku niin kotitalouksille kuin kuljetuksia tarvitsevalle elinkeinoelämällekin, sanoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä tiedotteessa.