Kokoomuksen Aura pelkää, että sääntelyllä Vantaa karkottaa rakentajat. Demareiden Tarja Eklund sanoo, että sääntelyä tarvitaan, koska pieniä asuntoja on jo liikaa.
Vantaan uudisasuntojen keskipinta-alat ovat laskeneet vuosia ja nykyisin tilavan perheasunnon löytäminen voi olla vaikeaa. Yleinen yksimielisyys vallitsee siitä, että perheasuntoja halutaan lisää, ja nyt pitäisi päättää keinoista.
Kaupunkiympäristön apulaiskaupunginjohtaja Tero Anttila esittää lautakunnalle, että kaupunki asettaisi asemakaavoissa kolmioiden ja sitä suurempien asuntojen keskipinta-alavaatimukseksi vähintään 70 neliömetriä. Se on yksi sääntelyn periaatteista, joista kaupunkiympäristölautakunnan pitäisi päättää tiistaina. Edellisessä kokouksessa asia jäi pöydälle.
Lautakunnan puheenjohtaja Anssi Aura (kok.) ei usko, että sääntelyllä saadaan perheasuntojen määrää lisättyä. Hän sanoo, että sääntely ”ei tunnista markkinatilannetta” eli Ukrainan sodan aiheuttamaa rakennuskustannusten kasvua, rakentamisen hidastumista ja korkotason sekä inflaation nousua.
– Ne heikentävät merkittävästi asuntojen kysyntää.
– On jotenkin ristiriitaista, että samaan aikaan, kun kysyntä sakkaa, niin me olemme nostamassa perheasuntojen hintoja keskipinta-alasääntelyllä.
Aura pelkää, että rakentajat eivät enää kiinnostu Vantaasta ja etsivät kohteita muualta, jos keskipinta-alaa aletaan säännellä.
On jotenkin ristiriitaista, että samaan aikaan, kun kysyntä sakkaa, niin me olemme sääntelyllä nostamassa perheasuntojen hintoja keskipinta-alasääntelyllä.
Anssi Aura (kok.)
– Kilpailemme varsinkin naapurikuntien kanssa valtakunnallisista rakentajista, hän muistuttaa.
Auran mielestä sääntely voi pahimmillaan johtaa siihen, että tuetun asumisen muodot suhteellisesti lisääntyvät ja vapaarahoitteinen omistusasuntotuotanto vastaavasti supistuu Vantaalla.
– Tuettua asuntotuotantoa sääntely ei kosketa, kuten markkinaehtoisia toimijoita, Aura sanoo.
Se taas toisi epätasapainoa hallintamuotoihin.
Aura sanoo myös, että hän tunnistaa keskipinta-alojen laskevan trendin, mutta ei näe siinä ongelmaa. Vähissä neliöissä voi asua laadukkaasti ja rakennusyhtiöt kyllä tietävät, mikä menee kaupaksi.
Kaupunkiympäristölautakunnan varapuheenjohtaja Tarja Eklund (sd.) sanoo olevansa valmis hyväksymään sääntelyn.
– Mutta onko se riittävää, se on aika väljä. Mutta on se ainakin parempi suunta.
Eklund kertoo, että lautakunnan lupajaosto hyväksyi juuri rakennusluvan, jossa kerrostalon suurimmat asunnot ovat kolmioita.
– Pääsääntöisesti 58 neliötä ja muutama 61 neliöistä. Pieniä asuntoja on liikaa.
– Asuntoja pitää suunnitella erilaisten perheiden tarpeisiin ei pelkästään markkinaehtoisesti, Eklund lisää.
Vantaan huoneistotyyppijakauman sekä kolmioiden ja sitä suurempien asuntojen keskipinta-alan sääntelyn periaatteista päättää lopulta kaupunginhallitus.
Juttua korjattu 22.8. klo 9.05: Kaupunkiympäristölautakunta kokoontuu tiistaina 23.8. ei keskiviikkona 24.8..