Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Työttömyys laskussa Uudellamaalla – Yksi ryhmä jatkaa kuitenkin edelleen kasvuaan

Uudellamaalla oli heinäkuun lopussa yhteensä 91 163 työtöntä työnhakijaa, joista ilman työsuhdetta olevia oli 87 289 ja lomautettuja 3 874. Ilman työsuhdetta olevien määrä laski 12,8 prosentilla ja lomautettujen 73,7 prosentilla vuoden takaiseen verrattuna.

Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.

Työttömien kokonaismäärä laski 23 634 henkilöllä verrattuna vuotta aikaisempaan. Uudellamaalla lasku oli 20,6 prosenttia, mikä oli Ahvenanmaan jälkeen Suomen parasta. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli heinäkuun lopussa 10,3 prosenttia, mikä vastaa koko maan keskiarvoa.

Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli alueella yhteensä 8 527, mikä on 3 977 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömiä alueella oli 37 386, mikä on 8 613 vähemmän kuin vuoden 2021 heinäkuun lopussa.

Yli kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä jatkaa kuitenkin edelleen kasvuaan.

Yli kaksi vuotta työttömänä olleita oli 22 968 ja vuosimuutos on 23,3 prosenttia heinäkuuhun 2021 verrattuna.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin Uudenmaan TE-toimistoon heinäkuussa 25 952 mikä on 15,1 prosenttia (3 402 työpaikkaa) enemmän kuin vuotta aiemmin.

Myös Yleinen Työttömyyskassa YTK kertoo tiedotteessaan, että heinäkuun työttömyys sen jäsenistössä oli 5,6 prosenttia.

Edellinen näin matala luku on syksyltä 2019. Etenkin yli 55-vuotiaiden työttömyys laski kesällä. Toisaalta uusia hakemuksia saapui heinäkuussa paljon ennusteita enemmän.

Vuosi sitten YTK:n työttömyysaste oli 8,0 prosenttia, josta on tultu alas 2,4 prosenttiyksikköä.

YTK:n mukaan myös vuodentakaiseen verrattuna yli 55-vuotiaiden työttömyys on laskenut reippaasti, 3,7 prosenttiyksikköä eli lähes kolmanneksella viime vuoden heinäkuusta.

– On ilahduttavaa, että työttömyys laskee vanhemmasta päästä, vaikka osa siitä selittyykin kausivaihtelulla. Vielä viime vuoden keväällä yli 55-vuotiaiden työttömyys oli kahdessakymmenessä prosentissa, nyt ollaan jo melko lähellä kymmentä prosenttia, sanoo YTK:n toimitusjohtaja Auli Hänninen tiedotteessa.