Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtioneuvosto tilasi, oppilaitokset tutkivat: tällaista on suomalainen verkkoviha – "Levittäjien toiminta on passiivisempaa kuin tuottajien"

Millaista on suomalainen verkkoviha ja miten se käytännössä toimii? Asiaa on selvitetty tutkimusraportissa, joka julkaistaan torstaina 1. syyskuuta Jyväskylän yliopistossa.

Tutkimus on toteutettu Valtioneuvoston toimeksiannosta ja sen on käytännössä toteuttanut kolme oppilaitosta. Mukana on ollut tutkijoita niin Jyväskylän yliopistosta, Poliisiammattikorkeakoulusta kuin Tampereen yliopistostakin.

Tutkimukseen voit tutustua tästä.

– Vihapuheen tuottajat ovat aktiivisia toimijoita, joilla voi olla tiedostettuja tavoitteita tai tiedostamattomia pyrkimyksiä. Toisin kuin vihapuheen tuottajat, sen levittäjät eivät välttämättä osallistu sisältöjen tuottamiseen, vaan saattavat jakaa kyseenalaistamatta ja juurikaan miettimättä muiden tuottamaa sisältöä. Verkkovihan levittäjien toiminta on siten passiivisempaa kuin sen tuottajien, tutkimuksessa havainnoidaan.

– Organisoiduilla vihapuheen tuottajilla ja levittäjillä on toimintaa säätelevä päämäärä, kun taas spontaanit kirjoittavat ja lähettävät viestejä äkkiä ryöpsähtävien tunteiden vallassa. Toisaalta vihapuhetta voi syntyä ja etenkin kasaantua myös orgaanisesti, pitkien aikojen kuluessa, jolloin yksittäisten käyttäjien tuottamat yksittäiset vihaviestit näyttävät suuremmalta ja ehkä osin myös hallitulta kokonaisuudelta, vaikka niin ei tosiasiallisesti olisikaan.

Tutkimuksen mukaan suoranaisten viharikosten määrä on laskenut. Enemmän ongelmia näkyy käytettävän kielen ja puheen tasolla.

– Vihapuherikosten määrä on kasvanut. Suurin osa rangaistavasta vihapuheesta on yksittäisten henkilöiden tekemää. Pieni osa on keskenään verkostoituneita äärioikeistolaisessa liikehdinnässä toimivia avainhenkilöitä.

Julkaisu on käynyt läpi ulkopuolisen tieteellisen arvioinnin. Tutkijat ehdottavat vihapuheen kitkemiseen muutamia konkreettisia ratkaisuja.

– Ehdotamme toimenpiteiksi tutkimustiedon tuottamista, verkkovihan tuottajien ja levittäjien tukimuotoja, tietoisuuden lisäämistä verkkovihan levittämisestä, verkkokeskustelujen seurantaa, some-alustojen vastuunkantoa, poliisin lisäresursseja ja vuoropuhelun edistämistä.