Viipurin Nyrkkeilijöiden Bulhan on ikäluokkansa EM-pronssimitalisti ja Suomen mestari.
”Somalityttö nyrkkeilykehässä” voi olla vantaalaisen Naiimo Bulhanin, 22, mukaan erikoinen ajatus muille.
– Todellakin ajattelen nyt, että kaikki on mahdollista. Nämä kaikki suoritukset olivat joskus kaukainen haave, EM-pronssimitalisti ja Suomen mestari kertoo.
– Lohjalle tuli aikoinaan Länsi-Uusimaan toimittaja kysymään, että mitä toivon uraltani. Sanoin, että joskus jos voittaisin SM-kullan. Nyt olen saanut sen ja vielä enemmän, hän lisää.
Vantaalla peruskuntoa hiova ja Helsingin Ruskeasuon salilla muuta treeniä toteuttava nuori on tehnyt itseään tutuksi lyhyessä ajassa. Ura on nousukiidossa. Nyt treenit vievät viikosta 5–7 päivää.
– Somalityttö nyrkkeilee on ehkä erikoinen ajatus muille. Olen kuullut ”vau, oho” -reaktioita. Aika rauhassa olen saanut tehdä omaa hommaa, mutta EM-mitalin aikaan tuli paljon viestejä, hän toteaa.
– Niissä kerrottiin, että näytän esimerkkiä muille, että tällaistakin pystyy tekemään. Negatiivista palautetta ei ole tullut. Meidän kulttuurissa saa urheilla, enkä ole kokenut asian kanssa vaikeuksia.
Olen kuullut ”vau, oho” -reaktioita.
Naiimo-sana tarkoittaa somaliaksi iloa. Vantaalaisnyrkkeilijän kohdalla nimi ei enää osuvampi voisi olla.
– En mieti niin, että haluan hakata ihmisen kehässä pihalle. Mietin, että menen tekemään omaa hommaa. Raivo on positiivista, mutta en mene purkamaan omia ongelmia sinne, Bulhan kuvailee.
Tikkurilassa asuvan Bulhanin elämässä ongelmia ei tunnu olevan, vaikka koronavirukset ja muut haasteet ovat piinanneet yhteiskuntaa.
– Menen treenaamaan iloisena. Harvoin on päiviä, jolloin olisin vihainen tai muuta. Kun elämässä on kaikki hyvin päällimäisenä, ei ole syytä olla surullinen.
Vantaan alueelta on hyvä ponnistaa, eikä Bulhan näe ainakaan tässä hetkessä syytä vaihtaa maisemaa nyrkkeilyn takia.
– Muutin tänne joulukuussa 2020, kun menin naimisiin. Aiemmassa paikassa Lohjalla ei ollut oikein seuroja, joten en päässyt sparraamaan muiden kanssa. Vantaa on auttanut kehittymisessä.
Suomessa syntyneen Bulhan ei ole tullut menestyksestä täyteen, vaikka hän ylsi uran tähän asti kirkkaimpiin meriitteihin nopeaan tahtiin.
– En olisi uskonut EM-pronssin saavuttamiseen näin nopeasti. Seuraavia tavoitteita ovat ainakin Montenegron EM-kisat ja loppuvuoden SM-kisat. Vähän pidempi tähtäin on olympialaisissa.
Työt Vaisalassa Vantaan pääkonttorilla eivät estä matkaa kohti kirkkaampia valoja.
– Teen töitä kokoaikaisena aamuvuoroissa elektroniikkahommissa. Pääsen puoli kolmen maissa töistä, jotta ehdin treeneihin. Nämä kuviot on saatu sovittua työpaikan kanssa hyvin.
– Työ ei ole kovin raskasta fyysisesti, kun siinä ei esimerkiksi tarvitse kannella painavia. Vaisala on ottanut nyrkkeilyn vastaan tosi hyvin, he ovat kannustavia ja iloisia, Bulhan kehuu.
Yksilölajeissa sponsorien löytäminen on haastavaa, mutta niitäkin lupaus on nyt matkaansa saanut.
– Tämä on helpottanut paljon. En ole saanut mitään korvauksia, seura maksaa matkakulut. Töistä olen palkattomalla vapaalla kisareissuja varten ja korvaan ne tekemällä viikonloppuvuoroja.