Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Vantaan Sanomien uusi kuukausiliite Selkovantaalainen täältä!

Poliisi: Nuori mies liikkui aseistettuna Espoossa ja Helsingissä – tästä tiistain etsintäoperaatiossa oli kyse

Poliisi on ottanut kiinni noin 30-vuotiaan käsiaseen kanssa Helsingissä ja Espoossa liikkuneen miehen.

Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan kiinniotto tehtiin tiistaina Helsingin päärautatieasemalla noin kello 13.30.

Kiinniotto sujui poliisin mukaan rauhallisesti. Sen yhteydessä miehen hallusta löytynyt käsiase on nyt poliisin hallussa.

Länsi-Uudenmaan poliisin partiot etsivät miestä aiemmin kauppakeskus Sellosta Leppävaarasta. Operaatioon osallistui useita partioita.

Poliisin saaman vihjeen mukaan kauppakeskus Selloon oli saapunut henkilö, jonka hallussa oli nähty pieni käsiase.

− Asiointi kauppakeskuksessa jatkui tehtävän ajan normaalisti, sillä poliisin tiedossa ei vihjeen lisäksi ollut esimerkiksi konkreettista kauppakeskukseen, sen työntekijöihin tai asiakkaisiin kohdistuvaa uhkaa. Pyrimme ensisijaisesti tavoittamaan tämän henkilön, jotta pystyisimme todentamaan vihjeessä kerrotut tiedot, kertoo komisario Petteri Ovaska tiedotteessa.

Poliisi pystyi noin kello 13 varmistamaan, että vihjeessä kuvattu henkilö oli poistunut kauppakeskuksesta kohti Helsinkiä matkalla olleeseen junaan.

Lopulta Helsingin poliisilaitoksen partiot ottivat etsityn miehen kiinni Helsingin päärautatieasemalla.

− Noin 30-vuotias mies ei alustavien tietojen mukaan missään vaiheessa uhannut ketään aseella, komisario Ovaska sanoo tiedotteessa.

Tapauksesta on aloitettu esitutkinta. Rikosnimikkeenä on tutkinnan tässä vaiheessa ampuma-aserikos.