Suosittu lastenmusabändi Fröbelin Palikat palaa keikoille pitkän tauon jälkeen ja esiintyy syyskiertueellaan myös Vantaalla.
Yhtye konsertoi Tikkurilan urheilutalossa sunnuntaina 25. syyskuuta.
– Meillä on nyt ollut uramme tähän asti pisin keikkatauko, edellinen keikkamme oli maaliskuussa 2020. Näin pitkän tauon jälkeen tietysti jännittää nousta taas lavalle. Odotamme hauskaa ja vauhdikasta menoa Tikkurilassa, kertoo Mats Lillrank, joka soittaa keikoilla kitaraa sekä laulaa ja leikkii.
Vuonna 1987 perustettu bändi toimii yhä alkuperäiskokoonpanolla, jonka jäseninä on neljä helsinkiläistä lastentarhanopettajaa.
Emme ole esittäneet livenä kertaakaan venäjänkielisiä versioita lauluistamme.
Yhtyeeseen kuuluvat Lillrankin lisäksi kosketinsoittaja Ari Bergström, rumpali Hannu Mäkelä ja basisti-kitaristi-laulaja Timo Nuutinen.
Alkujaan bändin oli tarkoitus esiintyä vain omien päiväkotien juhlissa, mutta kohtalo määräsi toisin. Yhtye teki läpimurtonsa 1990-luvun alkupuolella, jolloin se teki itseään tunnetuksi muun muassa tv:n lastenohjelmissa.
Bändin linjana on yhä tehdä ”leikillisen liikuttavaa” rytmimusiikkia kaikille lapsenmielisille.
– Keikkatauon aikana julkaisimme levyn Lits, läts. Vantaan-keikalla kuullaan muutamia lauluja uusimmalta levyltä. Osa niistä on vanhoja traditionaalisia biisejä mutta Palikka-sovituksina. Lisäksi ohjelmisto koostuu uramme varrelta olevista laululeikeistä, Lillrank kertoo.
Bändi on esiintynyt suomeksi, mutta se on myös tehnyt lauluista venäjänkielisiä versioita.
Nyt kun Venäjä käy hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan, herää kysymys: mikä on venäjänkielisten laulujen rooli tulevilla keikoilla?
– Sota ei ole vaikuttanut ohjelmistoomme, ja emme ole esittäneet tai suunnitelleet esittävämme laulujamme venäjän kielellä, Lillrank kertoo.
– Venäjänkielisen levyn tekeminen oli meille sivuprojekti. Emme ole esittäneet livenä kertaakaan venäjänkielisiä versioita lauluistamme, Lillrank korostaa.
– Tikkurilassa ja muilla syyskiertueen paikkakunnilla kuullaan vain Palikoita suomeksi esitettynä, hän summaa.