Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tokmanni avaa uudenlaisen myymälän Jumboon – "lifestyle-brändi nuorille aikuisille"

Halpakauppaketju Tokmanni avaa kauppakeskus Jumbo-Flamingoon uuden Miny-nimisen myymälän.

Tokmannin myynti- ja toimitusketjujohtaja Timo Heimo kertoo, että Miny on ketjun "lifestyle-brändi, joka on suunnattu etupäässä nuorille aikuisille".

Heimon mukaan uusi liike sijoittuu Jumbon ja Flamingon yhdyskäytävään yli 200 neliön liiketilaan.

– Tavoitteena on, että myymälä aukeaa remontoinnin ja kalustamisen jälkeen marraskuun alussa, Heimo sanoo.

Uutta Tokmannia ei ole Vantaalle näillä näkymin tulossa.

Heimo kertoo, että liikkeen valikoimissa on pääosin kauneustuotteita, sisustusesineitä, keittiötarvikkeita ja urheilutuotteita.

Myymälään tulee myyntiin paljon sellaisia tuotteita, joita ei ole kaupan Tokmannissa.

Miny lanseerattiin viime helmikuussa. Brändin tuotteita on ollut myynnissä verkkokaupassa ja valikoiduissa Tokmanneissa, esimerkiksi Vantaalla Tikkurilan ja Porttipuiston kaupoissa.

Brändin ensimmäiset omat myymälät avataan lokakuussa Jyväskylässä kauppakeskus Forumissa ja Espoossa kaupunkikeskus Lippulaivassa.

Tokmanni antoi keväällä tulosvaroituksen ja koettaa nyt kääntää kurssia.

Heimon mukaan uusia liikepaikkoja etsitään jatkuvasti, ja Miny-myymälöiden verkko kasvaa ensi vuonna, myös Vantaalla.

– Sen sijaan uutta Tokmannia ei ole Vantaalle näillä näkymin tulossa, hän kertoo.