Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Väitös: Raskausajan poikkeava painonnousu lisää lapsen riskiä sairastua aivoverenkiertohäiriöön

Poikkeavan runsas tai vähäinen painonnousu raskausaikana on yhteydessä syntyvän lapsen aivoverenkiertohäiriön riskiin aikuisuudessa. Tähän lopputulemaan päättyy Oulun yliopistosta väittelevän lääketieteen lisensiaatti Milja Kivelän väitöstutkimus.

Tämän lisäksi Kivelä tunnisti tutkimuksessaan myös useita lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyviä tekijöitä, jotka olivat yhteydessä nuorella aikuisiällä sairastettuihin aivoverenkiertohäiriöihin.

Tutkimus selvitti yliopiston mukaan ensimmäistä kertaa yhteyden äidin raskausajan poikkeavan painonnousun ja jälkeläisen kohonneen aivoverenkiertohäiriöriskin välillä. Sekä tavallista vähäisempi että runsaampi painonnousu raskausaikana lisäsivät lapsen myöhempää aivoverenkiertohäiriön riskiä. Löydetty yhteys oli riippumaton lapsen syntymäpainosta.

Myös vastasyntyneen pienikokoisuus oli tutkimuksen mukaan yhteydessä myöhempään aivoverenkiertohäiriön riskiin.

Tutkimus osoitti tämän lisäksi, että tytöillä keskimääräistä vähäisempi painonnousu tai pituuskasvu kahden ensimmäisen elinvuoden aikana, sekä keskimääräistä suurempi painoindeksi ennen kouluikää, olivat yhteydessä kohonneeseen aivoverenkiertohäiriön riskiin myöhemmin. Myös lapsuuden motorisen ja kielellisen kehityksen poikkeavuuksien osoitettiin ennustavan aivoverenkiertohäiriöitä nuoressa aikuisiässä.

– Varhaisten olosuhteiden pitkäaikaisvaikutuksilla tiedetään olevan tärkeä merkitys monien kansansairauksien kehittymisessä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että alhainen syntymäpaino voi altistaa sydän- ja verisuonitaudeille ja aikuisiän aivoverenkiertohäiriöille. Tietämys varhaiskehityksen yhteydestä aikuisiän aivoverenkiertohäiriöriskiin on kuitenkin ollut melko vähäistä, sillä kattavia tutkimuksia ei ole tehty, Milja Kivelä kertoo.