Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mitä yhteistä on sinulla ja Patrik Laineella? – "Kyse on yksinkertaisesta ajattelusta", sanoo unilääkäri Henri Tuomilehto

Terveys: Unen ammattilainen on tehnyt viime vuosien aikana niin huippu-urheilijoista kuin tavallisista kansalaisistakin parempia nukkujia. Siihen ei hänen mukaansa vaadita suuria oivalluksia – enemmänkin tahtoa ja säntillisyyttä.

On kulunut noin neljä vuotta aikaa siitä, kun suomalainen unitutkija Henri Tuomilehto sai yhteydenoton. Soittajana oli kukapa muukaan kuin yhdysvaltalaisen Columbus Blue Jacketsin organisaatiossa General Managerina työskentelevä Jarmo Kekäläinen. Columbus Blue Jackets on Ohion osavaltiossa sijaitsevan Columbuksen kaupungin joukkue.

– Joukkue oli silloin hyvässä playoff-putkessa. Taustalla oli tiukka pudotuspelitaistelu, mutta kuitenkin Boston käänsi sarjan lopulta ja kausi oli ohi. Kauden jälkeen he tekivät yhteenvetoa ja päätyivät siihen, että joukkueen palautuminen olisi jatkossa kehityskohteiden kärkipäässä.

Kekäläisen ajatuksena ei ollut se, että asiaan tarvittaisiin nimenomaan suomalaisen apua.

– Tietyillä hakuehdoilla ei ihan hirveästi jäänyt tarjokkaita jäljelle. Kekäläinen kutsui mökille ja halusi kuulla, mikä minun ajatukseni on. Vedin kahden tunnin monologin teemasta ja sitten todettiin, että palaamme asiaan.

– Kahden viikon päästä teimme sopimuksen, Tuomilehto kertoo.

Vaikka kyse on kovan luokan NHL-organisaatiosta ja isosta bisneksestä, unitutkija osaa laittaa sen omaan lokeroonsa.

– Ihmisiä tässä olemme kaikki, ja ilman unta asiat menevät vaikeaksi. Samasta systeemistä on kuitenkin kyse niin Patrik Laineella kuin sinullakin: vaikka toinen olisikin ammattiurheilija, samat mekanismit toimivat koko ajan, Tuomilehto huomauttaa.

Kun on vapaapäiviä, ne käytetään täysimääräisesti palautumiseen.

Myös yhteiskunnassa muuttunut yleinen vaatimustaso on tehnyt selväksi, että uniasioiden ammattilaiselle töitä riittää.

– 20 vuoden aikana työelämä ja siviilielämä ovat muuttuneet aika lailla erilaiseksi. Työt ovat muuttuneet kognitiivisesti kuormittavammiksi. Työelämä on muuttunut myös epäsäännölliseksi, ilta- ja yötöiden määrä on kasvanut. Kaikesta tästä seurauksena on ollut se, että unentarve on kasvanut huomattavasti viimeisen 20 vuoden aikana, Tuomilehto kertoo.

Samalla on käynyt niin, että arkisista ratkaisuista ei ole välttämättä tullut kovin järkeviä.

– Kyse on yksinkertaisesta ajattelusta. Jos sinun pitäisi nukkua seitsemän tuntia, mutta nukut jatkuvasti 5-–6 tuntia, akut eivät koskaan ole täysin ladattu. Ristiriitaista on se, että joka ilta laitetaan kännykkä lataukseen, mutta se, mitä teemme itsellemme, on suorastaan huvittavaa. Aamulla sitten ihmetellään, että miksi väsyttää.

Tuomilehdon mukaan muutos lähtee ensimmäisenä ajatuksesta ja ymmärryksestä.

– Se pitää ymmärtää, että jos nukut jatkuvasti vähemmän kuin pitäisi nukkua, latautuminen ei mitenkään ole mahdollista. Jos paukuttelet myöhään tietokonetta ja menet siitä sillä vireystilalla nukkumaan, niin vaikeatahan se on.

Muutos syntyy Tuomilehdon mukaan usein liian myöhään, tilanteessa jossa elämä alkaa jo lipsahtaa sietämättömän puolelle jatkuvan väsymyksen takia.

– Kun alkaa tuntua riittävän rasittavalta, ihminen osaa jo ajatella, että pitää mennä nukkumaan ajoissa tai ei hyvä heilu.

Rasitukseen ei unitutkijan mukaan pidä missään nimessä tottua.

– Ihmisten pitäisi hoksata se, että huonoon nukkumiseen ei tarvitse tyytyä. Kannattaa lähteä hakemaan apua, jos tuntuu siltä että uni ei lähde kulkemaan. Ongelma ei välttämättä aina ole siinä että tyyny on huono tai että sänky on huono. Kuntokaan ei kohene sillä, että ostat uudet lenkkarit, lenkkipolullekin täytyy lähteä. Kyse on lopulta vain valinnoista, Tuomilehto huomauttaa.

Tuomilehto sanoo, että NHL:ssä palautumista haetaan vapaapäivien täysimääräisellä hyötykäytöllä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että levätään kunnolla.

– NHL:ssä palautumisen merkitys oikein korostuu, sillä pelejä on paljon ja pitkiä häviöputkia ei voi missään nimessä tulla. Kaikki lasketaan ja kaikkea tarkkaillaan. NHL:ssä niiden kavereiden työpäivä on 8–14: mitäs sitten tapahtuu kun tyypit lähtee hallilta? Siellä on perheitä, siviilielämää ja siviilihuolia. Oma lähestymistapani on se, että kun on vapaapäiviä, ne käytetään täysimääräisesti palautumiseen. Se auttaa siinäkin, jos lennot ovat myöhässä tai ottelut jostain syystä siirtyvät. Jos paketti on hyvin kasassa, tällaiset yllätykset eivät tule raskaina, Tuomilehto sanoo.

Tutkijan mukaan myös urheilijat itse ovat ottaneet asian vakavasti.

– Columbuksessa luentoni ovat olleet täysin vapaaehtoisia, pelaajien ei ole pakko osallistua. Ensimmäisellä luennolla tajusin itsekin, että jos en puhu kiinnostavasti tai ole muutenkaan vakuuttava, ne nousevat tuolista ja lähtevät menemään. Lopulta lähes kaikki pelaajat halusivat että heille tehdään unitutkimus, Tuomilehto huomauttaa.

5–6 tuntia yöunta ei riitä, jos sinun pitäisi nukkua joka yö vähintään seitsemän tuntia.

Unitutkija Henri Tuomilehto