Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jumbon edustan tyhjään tilaan halutaan rakentaa asuntoja ja palveluita – Vantaan ratikalla olisi suunnitelmille tärkeä merkitys

Uudistukset nostaisivat kauppakeskuksen tulevaisuudessa "keskelle kaikkea".

Kauppakeskus Jumbon edustalla Pakkalassa, aivan Lentoasemantien kyljessä, on lähes parin hehtaarin suuruinen ”tyhjä tila”. Tai on siellä pysäköintipaikkoja, mutta niitä käytetään hyvin vähän, koska parkkitilaa on runsaasti hallissa. Nyt alueen maanomistaja viihdekauppakeskus Jumbo-Flamingoa omistava Vantaan Valo haluaa kehittää aluetta hyötykäyttöön.

– Alustava ajatus on, että siihen tulisi asumista ja palveluita. Jotain muuta kuin parkkipaikka, sanoo Valon toimitusjohtaja Jukka Vakula.

Kimmokkeena alueen kehittämiseen on lähialueen tiivistyminen muun muassa asuinrakentamisella Kehä III:n toisella puolella Veromiehessä ja osittain myös suunnitelmat Vantaan ratikasta.

– Kauppakeskus ei voi vain töröttää yksinään jossain. Sen pitää olla keskellä kaikkea, Vakula perustelee.

Hän maalailee alueesta jotain samantapaista kuin on tehty Espoon Leppävaarassa Sellosta ja Matinkylän Isosta Omenasta eli palvelut ja asuminen sulassa sovussa hyvien liikenneyhteyksien varrella.

Pitää nähdä pidemmälle.

Vantaan Valon toimitusjohtaja Jukka Vakula

Ratikalla olisi suunnitelmille tärkeä merkitys. Jos ratikka ensi kesänä päätetään rakentaa, kauppakeskukseen tehtäisiin uusi sisäänkäynti Tasetielle. Sille reunalle suunnitellaan myös ratikkapysäkkiä.

– Pitää nähdä pidemmälle. Maailma muuttuu, vaikka ratikkaa ei tulisikaan. Mutta toivomme, että ratikka tulee.

Vakula uskoo, että ratikka helpottaa ihmisten kulkemista kauppakeskukseen. Hän pitää myös tärkeänä, että sinne pääsee sujuvasti kävellen ja pyörällä. Sekin vaatii kohentamista.

Vakula on ollut Valon ajatuksista yhteydessä Vantaan kaupunkiin.

– Suhtaudumme Jumbon kehittämissuunnitelmiin positiivisesti. On hienoa, että Vantaan Valo haluaa kehittää aluetta kävelijä- ja ympäristöystävällisempään suuntaan, toteaa Aviapoliksen aluearkkitehti Johanna Rajala.

Rajalan mukaan Jumbon avaaminen katutilaan esimerkiksi uusilla sisäänkäynneillä parantaisi kaupunkiympäristöä ja saavutettavuutta.

– Myös kaupunkikuvasta saataisiin mielenkiintoisempi.

Ennen kuin tyhjällä pysäköintialueella tapahtuu moneen vuoteen yhtään mitään, Vakula lupailee Jumbo-Flamingoon kasvojenkohotusta.

– Emme jää odottelemaan ratikkaa.

Vantaan Valo ky:n omistavat työeläkeyhtiöt Varma sekä Elo ja Jumbo-Flamingossa sijaitsevat hypermarketien tilat ovat Keskon ja HOK-Elannon omistuksessa.