Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vantaa ennen ja nyt | Vieläkö muistat? Länsi-Vantaan ensimmäinen apteekki avattiin vuonna 1958 – aluksi kaikki lääkkeet valmistettiin itse

Pillerilauta, tektuurit, signatuurit, eksikaattori, sormivaaka ja damesaani tulivat Vantaan kaupunginmuseon kokoelmaporukalle tutuksi viime kesän esinelahjoituksen myötä.

Vantaan ensimmäinen apteekki oli Tikkurilassa. Kunnan läntisten alueiden asukkaat olivat esittäneet lääkintöhallitukselle toiveen saada apteekki omalle alueelleen, sillä matka Tikkurilaan oli pitkä ja hankala.

Apteekkioikeudet saaneen proviisori Pehr Elgin apteekki, Vantaan toinen apteekki, sijoitettiinkin lääkintöhallituksen määräyksellä Vantaankosken kupeeseen. Se avattiin vuonna 1958 ja nimettiin joen mukaan Vantaan apteekiksi. Sittemmin kun Vantaa tuli kaupungin nimeksi, apteekin nimi piti muuttaa Vantaankosken apteekiksi.

Apteekin talossa oli myös asunto apteekkarin perheelle. Rouva Ebba Elg toimi farmaseuttina ja poikakin pääsi auttamaan monissa töissä. Pehr Elg toimi apteekkarina kuolemaansa eli vuoteen 1997 saakka.

Vantaankosken apteekin alkuaikoina toiminnassa noudatettiin samoja menetelmiä kuin alalla oli ollut käytössä jo vuosisatoja. Lääkkeet valmistettiin itse. Vasta myöhemmin apteekkeihin tuli lääkkeet valmiiksi pakattuina lääketehtailta.

Museon kokoelmiin tallennettiin toiminnasta kertomaan apteekkipulloja, työvälineitä ja tarvikkeita sekä kirjanpitoa.

Kurkistus entisaikojen apteekkien maailmaan kertoo, miten pillereitä tehtiin pillerilaudalla, miten lääkkeitä mitattiin sekä miten lääkejauheita pussitettiin ja pussien suut kiinnitettiin aivan tietyllä tavalla. Apteekkipullojen itsetehtyjen etikettien tekstin väri kertoo sisällön voimakkuudesta ja myrkyllisyydestä. Tektuuri on korkkihattu, signatuuri lääkkeen ohjelippu, eksikaattori kuivausastia ja damesaani suuri lasipullo.

Vantaan Sanomien ja Vantaan kaupunginmuseon juttusarjassa nostetaan esille paikallista historiaa tutustumalla museon kokoelmiin ja kulttuuriympäristökohteisiin. Kirjoittajat ovat museon henkilökuntaa.