Veromiehessä sijaitsevan Ilmailumuseon tulevaisuus on ollut jo pitkään epävarma. Museon toiminta voi jatkua vain, jos se saa uudet tilat. Nykyiset Suomen Ilmailumuseosäätiön omistamat tilat ovat elinkaarensa lopussa, ja maanvuokrasopimus päättyy vuonna 2028.
Vantaalta löytyisi paikka uusille tiloille, mutta museohankkeen rahoitus on kohtalonkysymys.
Vantaan Sanomat uutisoi toukokuussa 2021, että opetus- ja kulttuuriministeriö sekä liikenne- ja viestintäministeriö aikovat esittää eduskunnalle 8,5 miljoonan euron investointiavustusta museohankkeelle. Sellaista esitystä ei kuitenkaan annettu.
Suomen Ilmailumuseon museonjohtaja Pia Illikainen toteaa hyvin pettyneenä, ettei valtion tämän syksyn budjettiriihessä edelleenkään ollut linjausta valtion rahoituksesta Ilmailumuseolle.
– Emme tiedä, miksi opetus- ja kulttuuriministeri ei vienyt esitystä läpi.
Uusi Ilmailumuseo -hanketta ei ole kuitenkaan haudattu.
– Jatkamme keskusteluja opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Vantaan kaupungin virkamiesjohto on ollut tiiviisti tukemassa hanketta. Katsotaan miten käy. Jonkinlainen ratkaisu tilanteeseen tullee lähikuukausina.
Vantaan kaupunki olisi tulossa mukaan hankkeeseen 6,5 miljoonan euron lainantakauksella sekä toimintatukea korottamalla. Suunnitelmissa mainitaan, että Vantaan kaupunki tukisi uuden museon toimintaa sen valmistumisen jälkeen vuosittain 400 000 eurolla.
Vaikka Vantaa tukisi hanketta, valtion rahoitusosuutta tarvitaan.
Tarkoituksena on hakea valtion ja Vantaan tuen lisäksi myös muuta rahoitusta.
– Kaikki muu rahoitus on aika pitkälti kiinni valtion rahoituksesta. Muun rahoituksen hakeminen on vaikeaa, jos meillä ei ole varmuutta isoimmasta yksittäisestä potista ja hankkeen käynnistymisestä.
Jos kaikki etenisi tästä eteenpäin sujuvasti ja valtiolta saataisiin 8,5 miljoonaa euroa, museo voisi Illikaisen mukaan avata ovensa syksyllä 2026.
Ilmailumuseo on toiminut vuodesta 1981 alkaen Helsinki–Vantaan lentoaseman läheisyydessä Aviapolisaseman tuntumassa Finavia Oyj:n omistamalla tontilla.