Mauri Kunnaksen laaja tuotanto yhdistää sukupolvia. Hänen kirjansa opettavat lukijoille myös historiaa lempeän humoristisella otteella.
– Meidän perheessä Mauri Kunnaksen kirjoilla on ollut iso rooli. Lapset ovat nyt 22- ja 24-vuotiaat, ja edelleen koko perhe kokoontuu jouluaattoaamuina katsomaan Joulutarinaa, kulttuurijohtaja Susanna Tommila sanoo.
Kunnaksen Tonttukirja on Tommilalle Kunnaksen tuotannosta ehkä se tärkein.
– Olen monta kertaa miettinyt, mikä merkitys Maurin kirjoilla on ollut siihen, että uskon tonttuihin – että metsässä ja saunassa on tonttuja.
Näyttelykeskus Weegeellä Espoossa avautui perjantaina 7. lokakuuta Mauri Kunnaksen elämäntyötä esittelevä näyttely.
Näyttely on jaettu teemoihin, joita ovat avaruus, merimatkat, joulu, kammokuja ja Kalevala. Lisäksi näyttelystä on Kunnaksen henkilöhistoriasta ja kirjojen syntyprosessista kertovat osiot. Esillä on lyijykynäluonnoksia ja vesiväriluonnoksia.
Sastamalassa on Herra Hakkaraisen talo ja Tampereella Särkänniemen huvipuistossa Koiramäen eläinpuistossa seikkailevat myös tutut Koiramäen asukkaat, joten nämä hahmot eivät ole nyt näyttävästi esillä.
– En ole pitänyt itseäni taiteilijana, mutta nyt töitäni on nähtävillä taidemuseossa. Kun paljon tekee, oppii pikku hiljaa, Mauri Kunnas naurahtaa.
Kunnas myöntää surutta lainanneensa muilta taiteilijoilta, koska ”kaikkea ei tarvitse keksiä itse”. Seitsemää veljestä kuvittaessaan hän kävi läpi taidekirjoja, jotka esittelevät suomalaisten taiteilijoiden maisemamaalauksia. Niistä hän bongaili yksityiskohtia, vaikkapa puita, kivenjärkäleitä ja tuulimyllyn, ja piirsi niistä omia versioitaan kirjaan.
– Jagge Migreenin tapausta varten valokuvasin Lontoon katuja, jotta sain maailman näyttämään aidolta.
Kunnas sanoo, että hänestä ei pitänyt tulla lastenkirjailijaa. Kun hänellä jäi luppoaikaa pilapiirtäjänä, hän alkoi piirtää muutakin.
– Tarinoissa pitää mielestäni olla joku kasvattava juttu, pelkkä pelleily ei riitä. En kuitenkaan ikinä ole tehnyt vakavaa kuvaa, vaan siinä on aina jotain pelleilyä mukana.
– Pilapiirtäjänä totuin pilkkaamaan kohteita, mutta pohjimmiltani olen kiltti ja viaton.
Mauri Kunnas -näyttelyssä on nähtävää ja koettavaa kaikenikäisille. Kunnaksen maailmoihin voi tutustua myös lukemalla, koska näyttelytilaan tulee paljon kirjoja eri kielillä.
Idea pysyvästä näyttelystä syntyi jo runsaat neljä vuotta sitten, kun silloin tapahtuma- ja kulttuuripalvelupäällikkönä työskennellyt Lea Rintala ja Maarit Pöytsiä Otavalta aloittivat neuvottelut.
Näyttelyn on suunnitellut Tony Eräpuro Kuudes Creative Design Oy:stä. Kunnas itse on koko ajan ollut mukana suunnittelussa.
– Näyttelyyn tulee uutta sisältöä jo ensi vuonna, mutta siitä ei voi kertoa vielä enempää, tuotantopäällikkö Piia Lääveri sanoo.