Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuomaripeli lässäytti purjelautaulun MM-kisat – mitalijahtiin lähteneeltä Juha Blinnikalta täyslaidallinen

Paikoin jopa raivostuttavan vaikeat tuuliolosuhteet sekä ailahteleva tuomaritoiminta lässäyttivät suomalaisten mitalimahdollisuudet purjelautailun Windsurfer-luokan MM-kilpailuissa Sisilian Mondellossa.

Heikot tuulet rokottivat etenkin kisaan kovin odotuksin lähteneen vantaalaisen Juha Blinnikan etenemistä.

Taistelun jälkeen hän nousi päälajinsa ratapurjehduksen lopputuloksissa kahdeksanneksi.

Lue myös: "Pääni toimii vesillä kuin tietokone" – Vantaalaisella purjelautailukonkarilla on huippukunnossa myös fysiikka: Juha Blinnikka, 56, toi Ranskan-tuliaisena kolmannen EM-kultansa

Blinnikalla oli MM-starttiin lähdettäessä takanaan onnistunut kausi

Sisiliassa hänen mahdollisuutensa hupenivat kuitenkin jo avauspäivänä.

Espoonlahden Surffitallia edustava Blinnikka ei säästele sanojaan arvostellessaan kisajärjestelyitä.

– Ensimmäisenä päivänä järjestäjät olivat tehneet lähtölinjan, joka aiheutti lukemattomia varaslähtöjä ja yleisiä takaisinkutsuja. Monet kilpailijat saivat diskauksia varaslähdöistä, kuten myös minä. Ensimmäisen päivän kolmen lähdön jälkeen olin vasta 28. – muistaakseni, Blinnikka kertoo.

Blinnikan mukaan tuomaristo ajatti lähtöjä olosuhteissa, joissa niitä ei pitäisi järjestää ollenkaan.

– Monissa lähdöissä mentiin alle sääntöjen vaatiman minimituulirajan, joka on 2 m/s, eivätkä järjestäjät keskeyttäneet lähtöä.

Blinnikka kertoo saaneensa hyviä startteja ja olleensa kärkipaikoilla ensimmäisillä vastatuuliosuuksilla.

– Mutta sitten juutuin täysin tuulettomaan paikkaan, jolloin toiselta laidalta meni porukkaa ohi. He olivat saaneet reilusti huonomman startin kuin minä. Pakko sanoa, että harmitti!

Blinnikan kisarupeama parani loppua kohden, vaikka loputkin lähdöt ajettiin 0–3 m/s:n tuulessa.

– Enää ei ollut kuitenkaan sellaisia "pläkäpaikkoja" kuin ensimmäisenä päivänä. Nousin päivä kerrallaan sijoituksissa, kunnes viimeisenä päivänä sain nostettua itseni kahdeksanneksi. Se oli työvoitto noissa olosuhteissa, sanoo Blinnikka, joka on kovan tuulen taitaja.

Espoonlahden Surffitallin Kai Mäkelä koki hänkin useamman varaslähtötuomion, mutta sai protestikäsittelyssä puhuttua diskaukset pois, koska kuvatodisteet puuttuivat.

– Tämä kertoi järjestäjien ja tuomareiden ailahtelevaisuudesta, sanoo Blinnikka

Mäkelän loppusijoitus oli raskaassa luokassa 25.

Sunnuntaina päättyneissä MM-kilpailuissa oli Suomesta kaikkiaan 19 kilpailijan joukkue. Miehet oltiin jaettu neljään painoluokkaan. Kaikkiaan osallistujia oli liki 350, joista naisia miltei 70.

Kilpailuissa ajettiin neljän päivän aikana kahdeksan ratalähtöä, slalom-tekniikkarata, matkapurjehdus ja freestyle.

Ensi vuoden lopulla Windsurfer-luokan MM-kilpailut järjestetään Perthissä Australiassa, jossa suomalaiset pääsevät parantamaan sijoituksiaan.

Australian länsilaidalla Intian valtameren rannalla sijaitseva Perth on kuuluisa navakoista tuulistaan.